Pekka Vasara ja itseäänkuorivien appelsiinien arvoitus

Rakas blogistimme, kameleihin ja keskiajan skolastiikkaan viehtynyt teologi Tommi J. Vehmas ruotii tämänkertaisessa pakinassaan kouluajan psykedeelejä koskevan huumevalistuksen jälkiä ja havahtumista siihen, miten paljon tuolloin esitettyä vivahteikkaampia kapistuksia psykedeelit ovat. Yksiulotteisen totuuden julistamista on toki kuultu niin LSD:n vakaumuksellisilta vihaajilta kuin sen varauksettomilta virrenveisaajiltakin.

Pekka Vasara ei luullut olevansa appelsiini.

Ei todella luullut.

Hänellä ei ollut myöskään minkäänlaista harhakuvitelmaa siitä, että osaisi lentää. Toisaalta, Pekka oli niin innoissaan kaikesta näkemästään, ettei olisi edes viitsinyt etsiä reittiä katolle. Jos hän olisi siihen ryhtynyt, niin kaipa hänen takkinsa olisi sopinut erikoislinnun rooliasuksi johonkin omituiseen kesäteatteriin. Olisihan sekin ollut jotain. “Huhuu! Mä olen, vittu, lintu!” 

Takista onkin hyvä jatkaa, sillä Pekka muisti pohtineensa sitä, onko hänestä nyt tullut se ala-asteella näytetyn huumevalistusvideon nahkatakkinen setä. Muistikuvia siirreltävän TV-tason natinasta ja kuvaputken kelmeästä valosta koulun hämärässä pommisuojassa. Videolla oli ehkä jotain horinaa “LSD-koukusta”. Joku setä siinä kuitenkin varmasti hiiviskeli, ja ilmeisesti Pekalla oli nyt hänen takkinsa. Ainakin rotsin värisävy oli tismalleen sama. Hauskaa.

Syysilta oli kaunis, ja tulipunaa kantavat pihlajat kurottivat hiekkatien yli. Hän tunsi kutistuvansa kulkiessaan varjostavien lehtien alla kohti metsää. Hän ei enää ollut Pekka Vasara, eikä myöskään uskomaton Torajyvämies tai Amiraali Appelsiini: Hänestä oli tullut kutistunut setä syysmetsässä. Annetuista vaihtoehdoista se oli oikeastaan mielenkiintoisin.

Aamulla, herättyään normaalikokoisena sängystään, hän päästi kissan sisään. Toisin kuin hän itse, kissa oli ollut koko yön ulkona. Pekka antoi jalkojaan puskevalle ystävälleen ruoan ja laittoi kahvin tippumaan.

Pekkaa oli kusetettu.

Montako tuntia videoita hänelle oli näytetty? Siellä 80–90-lukujen taitteen pimeässä pommisuojassa VHS-nauhuri suolsi faktana, että LSD:n vetäminen saa ihmisen luulemaan itseään appelsiiniksi tai joksikin ihmeelliseksi taistelukalkkunan ja luolamiehen ristisiitokseksi, jonka loppusijoituspaikkana toimii mielisairaala. Tuo pieni lapsi ei tiennyt, mikä mielisairaala on, mutta siitä hän oli varma ettei tahtonut sinne.

Psykoottinen happokimera, tuo sveitsiläisten alkemistien märkä uni ja HUUMEIDEN vetämisen väistämätön lopputulos. Huumevalistuksen leimasin mossahti syvälle Pekan aivomassaan ja jätti pysyvän muistijäljen.

Miksi Pekka valistavista ihmisappelsiinitarinoista huolimatta päätyi vetämään huumeksia? Moni asia, josta Pekalle oli hänen elämänsä aikana faktana kerrottu, ei pitänytkään paikkaansa. Hän katseli käsiään: huolimatta ankarasta vuosia kestäneestä onanoinnista ne eivät olleet järin karvaiset. Lisäksi hän näki tumppunsa, mikä tarkoitti, ettei hän ilmeisesti ollut sokea. Pekan psykedeliakokeilujen motivaattorina ei kuitenkaan ollut auktoriteettiuhma, sillä hän oli aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen ollakseen itsetarkoituksellisesti anarkisti. Taustalla oli lukuisia muita syitä, joista vähäisin ei ollut kirjallisuus.

Pekka oli intohimoinen lukija, koska lukeminen oli hänestä hauskaa. Pienen satamakaupungin kirjastosta myöhäisteini-ikäisenä poimittu Gary Valentine Lachmanin "Tajunnan alkemistit " esitteli melkoisen gallerian 60–70-luvuilla vaikuttaneita hahmoja. Vaikka kirjassa ei kerrottu yhtäkään appelsiinitarinaa tai saagaa ihmislinnuista, se oli vaikuttava lukukokemus. Omaa kappaletta Pekka ei ikinä hankkinut, mutta parvekkeella kukkia kastellessaan ymmärsi tuon kirjan olleen ensimmäinen kosketus toisenlaisiin tarinoihin. Niissä psykedeelien käyttäjän kohtalona ei välttämättä ollut kasuaalit keskustelut pikaruoan kanssa, vaan jotain aivan muuta. Ainakin hyvää musiikkia ja kirjoja tuntui syntyvän, puhumattakaan mielenkiintoisesta filosofiasta. Joku löysi Lopullisen Totuuden, toinen taas ymmärsi, että Kaikki on Rakkautta. Vautsi vau, tuumi Pekka.

Asioita ei appelsiininarratiivin kannalta helpottanut internetin saapuminen keskivertokuluttajan kotiin. Tiedon valtatie aukesi, ja hertsileijaa: kirjojen lisäksi alkoi löytyä foorumeita, joilla knarka druger -posse kirjoitti sangen intohimottomasti trippikokemuksistaan. Mitä näkyi, miltä tuntui? Mikä annostus, minkä ikäinen käyttäjä, millainen ympäristö, mitkä olivat mahdolliset muut tekijät? Listoja kirjallisuudesta, jota kannattaisi lukea ennen kuin ottaa äkkilähdon taikamaahan. Vinkkejä tripin eri vaiheista selviämiseen. Hyviä kokemuksia, huonoja kokemuksia.

Pekka Vasara, kuten moni muukin utelias ympäri maailmaa, päätyi lopulta vuosien kuluttua tilanteeseen, jossa hän lapsena saamistaan varoituksista huolimatta nautti psykedeeliä. Internetin iloiset veikot olivat propagandallaan saanut Pekan aivopestyä, ja hän päätyi huumeiden käyttäjäksi. Sen seurauksena Pekka ei muuttunutkaan hedelmäksi tai linnuksi, joutunut mielisairaalaan tai yrittänyt pysäyttää junaa paljain käsin. Muutama vuosi ensimmäisen trippinsä jälkeen Pekka on työelämässä, naimisissa ja onnellinen. Hänen lempikasvinsa on tulipunainen pihlajapuu, koska psykedeelikokemus.

**

Sanan “propaganda” varhaisin käyttö Euroopassa on ilmeisesti paavi Gregorius XV:n vuonna 1622 ilmestyneessä bullassa Inscrutabili Divinae. Kyseisen bullan myötä tuo pannumyssyinen veijari polkaisi pystyyn lähetystyöstä vastaavan Sacra Congregatio de Propaganda Fiden, joka kääntyy suurin piirtein “(Oikean) uskon levittämisen sangen pyhäksi erikoislafkaksi”.

Jos propagandaa ajatellaan “oikean uskon” levittämisenä, termi tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia psykedeelejä ja yleisemmin päihteitä koskevaan viestintään. Vuosikymmenten takaiset huumevalistusvideot ihonkuorimistarinoineen voidaan tällöin rinnastaa amerikkalaishenkiseen katuevankeliointiin sekä etenkin Jack Chickin häpeilemättömän fundamentalistisiin sarjakuviin. Katsoja tai lukija johdatellaan chickiläisen totuuden äärelle yksinkertaistavan kerronnan keinoin, jonka jälkeen on selvää, että väärin uskomalla voi joutua Pahaan Pulaan. Tätä uskon oikeellisuutta ei kannata kyseenalaistaa: Psykedeelien tapauksessa epäuskoinen päätyy antropomorfiseksi appelsiiniksi. Chickiläisessä kristinuskon tulkinnassa vääräuskoisen kohtalona on tulla seivästetyksi pittoreskin sarvipään kebab-vartaaseen muutamaksi ikuisuudeksi.

Säikyttelyyn ja pelotteluun perustuva yksipuolinen viestintä on menettämässä tehokkuuttaan päihdekeskustelussa. “Kaikki” deeleilijät ovat kuulleet tarinat sitrushedelmistä ja linnuista. Ne eivät ole toimineet, sillä asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin minä ne on esitetty.

Keskustelupalstojen perusteella on niitäkin, joille deelimatkailu on jättänyt psyykkisiä vammoja, mutta se on eri asia kuin antaa kohderyhmän ymmärtää, että “LSD aiheuttaa likipitäen aina psykoosin ja sitten joutuu mielisairaalaan”. Sävy palstoilla jaetuissa kokemuksissa on pääosin asiallinen.

VHS-kasettien lintumiestarinoihin verrattavaa paikkaansapitämättömyyttä edustaa toki myös ilman alaleukaa veisattu psykedeeliylistys. Vaikka näillä valmisteilla on väkevä tendenssi tuottaa kosmisia kokemuksia ja eksistentialistisen tuskan hälvenemistä, se ei tarkoita, että niitä pitäisi tuputtaa kaikille, tai että ne tekisivät aina hyvää. Niinikään argumentit, joiden mukaan “Systeemi on kieltänyt deelit ainoastaan siks, ettei jengin haluta valaistuvan” ovat yliyksinkertaistavia. Psykedeelit, niiden käyttö ja asiaan liittyvä lainsäädäntö ovat niin monimutkaisia asioita, ettei pelkkä yksiulotteisten hokemien luominen tai mutuilu voi olla hyväksyttävä ratkaisu.

Psykedeelien käyttöä puoltavien ja sitä vastustavien tulisi suhtautua kriittisesti oletuksiinsa propagoimansa uskon faktapitoisuudesta, sillä totuudellisuus evästää ihmiset tekemään riskitietoisempia ja siten viisaampia päätöksiä. Asiallinen tiedonvälitys psykedeelien hyvistä ja huonoista puolista minimoi niiden käytön riskejä ja mahdollistaa myös keskustelun lääketieteellisistä mahdollisuuksista ja muustakin psykedeelien myönteisestä potentiaalista. 

Psykedeliakeskustelun molemmilta puolilta löytyy ihmisiä, jotka uskovat levittävänsä sitä Oikeaa Uskoa. Mikäli näissä uskonopeissa on totuutta mukana, sietää se tuoda esiin keskustelun toista osapuolta demonisoimatta. Ristiretkien aika on ohi, bullat syöty ja panna jäähtymässä.

---

Hyviä vinkkejä propagandan tunnistamiseen antaa Olli-Pekka Vainion ja Katleena Kortesuon mainio teos Diktaattorin käsikirja. Esimerkkejä propagandan vaikutuksista huumausainelainsäädäntöön tarjoilee esimerkiksi Britanniaan keskittyvä Andy Robertsin artikkeli “Season of the witch: 1966 and the vilification of LSD in Britain”, joka on julkaistu teoksessa “Breaking convention: Essays on psychedelic consciousness” (Lontoo: Strange Attractor Press, 2013). Lue myös VICEn artikkeli Erowidin vaikutuksesta päihdekulttuuriin. Esimerkkejä 30–70-lukujen huumevalistusvideoista voi katsella esimeriksi tästä.

Tommi J. Vehmas

Kirjoittaja on todellisuuden kanssa kuurupiiloa leikkivä teologian yo, muusikko, pedagogi ja yläpilviajattelija. Viikoittain vaihtuvina mielenkiinnon kohteina ovat mm. kamelit, kristillisen mystiikan ja psykedeelikokemusten rajapinnat, keskiajan skolastiikka ja yleinen asioille tuhahtelu.