Elokuun teema: Propaganda – Kulttuurinen ohjelmointi ja hyvä vihollinen

Psykedeeleihin liittyy paljon harhakäsityksiä, joista osa perustuu vilpittömään tietämättömyyteen, osa taas aktiiviseen pyrkimykseen hallita ja muokata ihmisten ajattelua. Motiivit tämän taustalla ovat monenlaisia.

Sosiologit Kettil Bruun ja Nils Christie julkaisivat vuonna 1984 kirjan “Hyvä vihollinen: Huumausainepolitiikka Pohjolassa”. Kirjassa he esittelivät hyvän vihollisen käsitteen, jolla tarkoitetaan ilmiötä, jota koko yhteiskunnan halutaan vastustavan, ja jonka avoin ymmärtäminen leimaa ihmisen epäilyttäväksi. Hyvään viholliseen kohdistettavia kovia otteita lupailemalla poliitikon on helppo kerätä kannatusta huolimatta siitä, että ajettu politiikka usein pahentaa ongelmia.

Psykedeelit ovat epäilemättä toimineet tällaisena hyvänä vihollisena. Kun Psykedeelit 60-luvun edetessä vyöryivät näkyväksi osaksi kulttuuriamme, moni koki ne vakavana uhkana. Psykedeeleistä pelästyneet korostivat ja liiottelivat niiden kielteisiä puolia, ja kun niiden käyttö lisäksi kytkeytyi valtakulttuuria kyseenalaistavaan sosiaaliseen liikehdintään, psykedeelit päädyttiin kieltämään.

Tämä globaalin huumesodan täydellä teholla käyntiin polkaissut, paljon inhimillistä kärsimystä aiheuttanut prosessi oli reaktiona siinä mielessä ymmärrettävä, että psykedeelien vaikutukset ovat intensiivisyydessään ja omituisuudessaan jotain aivan muuta kuin mihin suurin osa ihmisistä on tottunut. Lisäksi, etenkään poliitikot eivät tapaa olla rakentavimmillaan vieraan ja pelottavan äärellä. Voi aprikoida mitä olisi tapahtunut, jos emme olisi valinneet rangaistusten ja demonisoinnin tietä.

Psykedeeleistä eivät tietenkään ole puhuneet valikoiden ja vääristelevästi ainoastaan niiden vastustajat. Psykedeelien aiheuttamiin kokemuksiin ja niistä tehtyihin tulkintoihin voi joskus olla haasteellista suhtautua terveen kriittisesti johtuen psykedeelien vaikutusten intensiivisestä luonteesta. Psykedeelien tabuluonteen vuoksi niitä käyttäneillä ei välttämättä ole ketään asian parissa kokeneempaa tukemassa koetun käsittelyssä rakentavalla tavalla.

Vaikka psykedeelien käytöstä seuraa usein omien näkemysten kyseenalaistamista ja aitoa uteliaisuutta erilaisia todellisuuskäsityksiä kohtaan, toisinaan ihmiset alkavat voimakkaiden psykedeelikokemusten myötä julistaa omia tulkintojaan lopullisena totuutena. Tämä ei tietenkään ole vain psykedeelien parissa esiintyvä ilmiö: vastaavaa voi seurata mistä tahansa ihmiselämää pohjamutia myöten ravistelevasta kokemuksesta.

Tällaisen kokemuksen jälkeisessä hurmoksenomaisessa tilassa ihmisen voi olla vaikea hyväksyä, että psykedeeleillä on myös pimeät puolensa. Kuvamme lainauksen voi lukea niin, että psykedeelien käytön ja psykoottisen käytöksen yhteys olisi täysin tuulesta temmattu. Liian innokkaalla huippukokemusten kalastelulla voi kuitenkin oikeastikin sotkea päänsä ja elämänsä. Avoimempi mieli ei ole automaattisesti hyödyllinen asia – sen voi mieltää työkaluna, jonka hedelmällinen käyttö edellyttää harjoittelua. Avainsana tässä on integraatio, jolla tarkoitetaan kokemusten käsittelyä tavalla, joka auttaa ammentamaan niistä myönteisiä asioita jokapäiväiseen elämään.

Psyslin elokuun teema on “Propaganda: Kulttuurinen ohjelmointi ja hyvä vihollinen”. Sen sijaan, että julistaisimme omia näkemyksiämme ainoiksi oikeiksi, haluamme rohkaista pohtimaan propagandan ja harhatiedon luonnetta. Millaiset myönteisiksi koetut tavoitteet saavat ihmiset ajamaan yksiulotteisia, rajattuja totuuksia? Millaisia voisivat olla rakentavat vastaukset selkeästi vääristelevään tietoon, ja miten tunnistaa tällaisen harhatiedon juurisyitä?

Nopeiden vastausten hakemisen sijaan voisimme ehkäpä vain pysähtyä viettämään aikaa näiden kysymysten äärelle.