Psilosybiiniä ja pakaroita – arvostelussa viihteellinen sienestysopas Yhdessä sienessä

Nimimerkki Kaarlo ruotii Arto Leivon taikasienten etsinnän ja keräämisen opasta Yhdessä sienessä, joka täydentää kieli poskessa aihepiirin suomenkielisen kirjallisuuden tarjontaa.

Yhdessä sienessä -sienestysopas (Frank Cray Publishing, 2021) on Arto Leivon viihteellinen opas psilosybiinisieni suippumadonlakin etsintään ja keräämiseen.

Vihkomainen, vajaa satasivuinen teos luonnehtii itseään kirjaksi, jota on kaivattu jo vuosia. Se on oikeassa siinä, että niin sanottuja taikasieniä koskevassa suomenkielisessä tietokirjallisuudessa on todellakin ainakin kirjan tai kahden mentävä aukko. Valitettavasti Yhdessä sienessä ei tätä aukkoa yksin täytä.

Teos keskittyy opastamaan lukijaa suippumadonlakkien eli silokkien sienestämisessä. Humoristinen ote kulkee läpi kirjan Leivon kuvaillessa ”nännipäiksi” kutsumiensa sienten elinympäristöä ja sieniretkiin varautumista, ohjaillen lukijaa muutenkin oikeanlaiseksi katsomaansa sienestystunnelmaan. Kirjan ohjeet sopivasta asusta, eväistä ja käytöksestä sieniä etsiessä ovat hyvää perustietoa, mutta kielen pikkunäppäryys menee hetkittäin tiedonvälityksen edelle.

Värikuvat sienistä ja niiden kasvupaikoista sekä Tommi "Tex" Hännisen veikeät kuvitukset piristävät teoksen taittoa. Kirjan kansi herättää kysymyksiä: miten pieniin farkkusortseihin verhottu takapuoli ja pakaroiden välistä kasvava sieni suoranaisesti liittyvät sienestämiseen? Toisaalta kansitaide on linjassa teoksen kieli poskessa kirjoitetun sisällön kanssa, jossa muun muassa kehotetaan välttämään alastomien naisten ottamista mukaan sienestysretkille.

Ei riitä noviisille

Teoksen kevyt tyyli on viihdyttävää, mutta aiheeseen ei päästä juuri pintaraapaisua syvemmälle: Tarjolla on hyvät perusteet suippumadonlakkien ja niiden elinympäristön tunnistamiseksi, mutta yksityiskohtaista tietoa teoksesta ei saa. Kaupalliselta julkaisulta odottaisi kuitenkin vähintään samantasoista perinpohjaisuutta kuin esimerkiksi verkossa ilmaiseksi jaetulta Taika – kenttäopas taikasienivalokuvaajille -tietovihkoselta. Kirjan ohjeiden avulla sienestäjä ei välttämättä tunnista suippumadonlakkia niin hyvin, että varmuudella voisi välttää sen sekoittamisen muihin Suomen luonnossa kasvaviin, jopa myrkyllisiin sieniin.

Toisaalta on huomioitava, että suippumadonlakkien sienestämistä koskeva tieto on lähinnä henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvaa tietotaitoa, eikä varsinaista objektiivista ja tieteellistä tietämystä parhaista sienestyskäytänteistä liene olemassa. Yhdessä sienessä edustaakin lähinnä Leivon omaa – epäilemättä valistunutta – näkemystä siitä, miten sienestäminen parhaiten onnistuu.

Lisäksi on todettava, että sienestäjäksi ei tule pelkästään kirjoja lukemalla – kuten teoksessa todetaan, varmuus ja tietotaito syntyvät lopulta vasta luonnossa varsinaisen sienten tunnistamisen ja keräämisen myötä. Lisäksi on vähintään suotavaa, että sienestäjät käyttäisivät tunnistamiseen useita teoksia ja erinäisiä keskustelupalstoja minkään yksittäisen kirjallisen lähteen sijasta.

Copypasta tuo huolittelemattoman tunnelman

Valitettavasti kirjasta jää viimeistelemätön vaikutelma ja tunne siitä, ettei kirjoittaja ole tehnyt työtään huolella loppuun asti. Tätä vahvistavat pitkät Wikipediasta alaviitteineen kopioidut tekstiosuudet. Kirjailijan olisi toivonut nähneen hieman enemmän vaivaa teoksen toimittamisessa, vaikka ainakin osa verkosta kopioiduista materiaaleista on laadukkaita.

Perusteellisuutta toivova lukija saattaakin pettyä siihen, miten ripeästi osa teemoista kirjassa käsitellään. Esimerkiksi Leivo käy läpi varsin ohimennen käsityksensä siitä, että suippumadonlakkien kerääminen ja kuivattaminen keräilytarkoituksessa olisi laillista. Tätä ei tiettävästi ole oikeudessa koskaan koeteltu, mistä johtuen se on ohjeena vähintäänkin kyseenalainen. Vaikka kirjailija olisikin oikeassa, silokkeja sienestävä voi nykyisessä huumausainepoliittisessa ilmapiirissä joutua kiperiin tilanteisiin poliisin kanssa.

Herääkin epäilys, onko tällaisen näkemyksen esittäminen vain Leivon pyrkimys välttää tilanne, jossa kirjan voisi tulkita opastavan laittomaan toimintaan. Kenties tämän voinut tehdä toisella tapaa, ja ehkäpä kirja olisi voinut jopa sisältää vakavammin otettavaa tietoa siitä, miten kiinnijäämisen riskiin tulisi varautua ja mitä oikeudellisia seurauksia sienten poimimisella voi olla.

Niin ikään Leivo käy varsin suoraviivaisesti läpi mahdollisuuksia, joita psilosybiinillä katsotaan olevan mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Tämä toisaalta on hyväksyttävää, sillä eihän teos suoranaisesti käsittele näiden toistaiseksi Suomessa laittomien aineiden käyttöä. Aiheesta kiinnostuneille voinee suositella Michael Pollanin teosta Tuntematon mieli.

Kaiken kaikkiaan kirjanen on raikas avaus suomalaisen psilosybiinisieniä käsittelevän tietokirjallisuuden saralla, mutta puutteineen jättää vielä paljon työnsarkaa. Kirjoitustyylinsä ansiosta teos ei sorru takakireyteen, jota voidaan pitää monien tabuaiheiden keskustelunavausten helmasyntinä. Samalla sen leikkisä henki kunnioittaa psykedeelikulttuurin kapinallista henkeä.

Yhdessä sienessä -kirjan voi osaltaan toivoa normalisoivan taikasienistä Suomessa käytävää keskustelua. Parhaimmillaan teos toimii jonkinlaisena pioneerina, joka rohkaisee uusia tekijöitä tarttumaan aiheeseen ja luomaan uutta, kunnianhimoista tietokirjallisuutta psilosybiinisienistä Suomessa.

Kaarlo

Kirjoittaja on luontokokemuksia arvostava vastarannankiiski, joka puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, itseään lukuun ottamatta. Hän nauttii huumorista ja juridisista kysymyksistä, ja joutuu yhä uudelleen huomaamaan, etteivät ihmiset keskimäärin pidä huumelainsäädäntöä yhtä viihdyttävänä kuin hän.

Tekstin toimittivat Timo Komulainen ja Tommi J. Vehmas.