Jyrkkä suhtautuminen läheisen päihteiden käyttöön tulee monella selkäytimestä. Toisaalta, psykedeeleillä on monissa kultuureissa perheen ja yhteisön suhteita lujittava rooli. Yhden laiton huume on siten toisen pyhä sakramentti. Ihmiset eivät aina ole yhtä mieltä toistensa tekemistä valinnoista. Pyritäänkö tämän synnyttämät haasteet sivuuttamaan vai kohtaamaan?

Näiden teemojen äärellä ollaan Psyslin elokuisen perheteeman viimeisessä artikkelissa.

Psyslin elokuun teemana on ollut perhe. Laittomista päihteistä ja perhesuhteista puhuminen samassa lauseessa kantaa epäilemättä tiettyä räjähdysherkkyyttä: tuomitseva suhtautuminen läheisen huumeiden käyttöön tulee monella selkäytimestä. Yleensä tällainen asenne koskee nimenomaisesti laittomia päihteitä, sillä vaikka myös alkoholin tai tupakan käyttöä voidaan katsoa pahalla, niihin suhtautuminen tapaa olla moniulotteisempaa.

Tätä asiantilaa on helppo ymmärtää. Monien mielikuvat huumeiden vaikutuksista perustuvat kadulla tai televisiossa nähtyihin, räikeimmin pahoinvoiviin ihmisiin. Tällöin ei välttämättä tule mieleenkään, että laittomissa päihteissä, niiden käyttötavoissa tai käytön seurauksissa voisi olla eroja, tai että aiheessa voisi olla jotain erityistä keskusteltavaa. Huolta ei helpota, että laittoman päihteen käytöstä kiinnijäämisellä saattaa olla ikäviä sosiaalisia tai lainsäädännöllisiä seuraamuksia.

Jos puhutaan nimenomaisesti psykedeeleistä, niin monissa kulttuureissa niillä kuitenkin on perhettä ja yhteisöä yhdistävä rooli. Esimerkiksi peyote-kaktuksia ja ayahuasca-juomaa käytetään monien perinteiden uskonnollisissa rituaaleissa. Vaikka tällaisten kasvien käyttö on suuressa osassa länsimaita kielletty, uskonnollisissa yhteyksissä tapahtuvalle käytölle on annettu erityislupia. Esimerkiksi peyotea hyödyntävä Native American Church sekä ayahuascaa hyödyntävät synkretistiset Santo Daime- ja União do Vegetal -kirkot ovat tietyissä Yhdysvaltain osavaltioissa ja sittemmin myös Kanadassa saaneet erityisoikeuden käyttää kyseisiä psykedeelejä rituaaleissaan. Brasiliassa ja Perussa ayahuascan käyttö puolestaan on kokonaan laillista, ja jälkimmäisessä sitä suojellaan arvokkaana kulttuuriperinteenä.

Psykedeelien merkitys tällaisissa yhteyksissä käy ymmärrettävämmäksi kun huomioidaan alustava, lukuisien anekdoottien tukema näyttö, jonka mukaan psykedeelit voivat lisätä esimerkiksi prososiaalista käytöstä, luottamusta ja emotionaalista empatiaa ja auttaa käsittelemään surua.

Suomalaisesta näkökulmasta voi tuntua vaikealta ymmärtää, että laittomaksi määrittelemiämme huumeita pidetäänkin toisissa kulttuureissa yhteisölle arvokkaina opettajina. Eikä siinä vielä kaikki: Niitä eivät käytä vain aikuiset, vaan myös lapset voivat osallistua seremonioihin, ja psykedeeleillä voi olla tärkeä rooli esimerkiksi aikuistumisriiteissä. Aihepiiristä on tehty jonkin verran tutkimustakin; ainakaan toistaiseksi ei ole havaittu, että psykedeeleistä koituisi nuorillekaan osallistujille tällaisissa konteksteissa haittavaikutuksia. Tutkimusnäyttö on kuitenkin toistaiseksi vähäistä, ja vahvoja johtopäätöksiä on sen pohjalta mahdotonta vetää. Lisäksi on toki syytä alleviivata käyttökontekstin merkitystä: yhdessä kontekstissa turvallinen toiminta voi olla toisessa yhteydessä hyvinkin vaarallista.

Maailmankolkastamme katsottuna tällaiset asiat näyttäytyvät useimmille epäilemättä varsin etäisinä. Meillä lienee ajankohtaisempaa puhua kestävämmistä keinoista suhtautua perheenjäsenen tai muun läheisen psykedeelien, tai minkä tahansa päihteen, käyttöön. Oli käyttö vastuullista ja eheyttävää tai holtitonta ja tuhoisaa, keskustelu ja kuuntelu ylläpitävät inhimillistä yhteyttä, joka lisää hyvinvointia, joka puolestaan ehkäisee päihdeongelmia.

Kuten blogimme tämän kuun julkaisuissa on tuotu esiin, monet psykedeelejä käyttäneet katsovat kokemustensa vaikuttaneen elämäänsä syvästi, ja kokevat tärkeäksi olla asiasta läheistensä kanssa avoimia. Mikäli reaktiona on pelkkä tuomitseminen, keskusteluyhteys jumittuu, ja terve vuorovaikutus käy vaikeaksi. Kuuntelu ja läsnäolo eivät vaadi yksimielisyyttä: Sellaisessakin tilanteessa, jossa läheisen psykedeelien käytöstä kuuleminen herättää huolta ja epäilyksiä, on viisasta pyrkiä keskusteluyhteyden ylläpitämiseen. Vaikka psykedeelien käyttöä ei hyväksyisi, on silti hyödyllistä vaalia kunnioittavaa suhdetta – myös siksi, että se luo mahdollisuuksia tarkastella päihteisiin liittyviä valintoja kriittisesti.

Tämä pätee tietysti molempiin suuntiin. Kohdatessani psykedeelejä käyttäneitä ihmisiä jotka harkitsevat kertoa käytöstään läheisilleen, tapaan itse rohkaista heitä antamaan läheistensä huolelle tilaa ja arvostusta. Silloinkin kun ei itse koe huolta perustelluksi, avoimuus huolta ilmaiseville näkemyksille voimistaa ihmisten keskinäistä luottamusta, ja luo tilaa puhua suoraan.

Ihmiset eivät aina ole samaa mieltä toistensa tekemistä valinnoista. Pyritäänkö tämän synnyttämät haasteet sivuuttamaan vai kohtaamaan? Kuten monissa muissakin aiheissa, psykedeelit saattavat tässäkin ohjata sellaisten kysymysten äärelle, joiden käsittely voi parantaa kykyjämme mielekkääseen yhteiseloon.

Henry Vistbacka

Kirjoittaja on muusikko, podcast-isäntä, kirjoittaja ja aktiivinen kansalaisjärjestötoimija, joka tahtoo rakentaa siltoja ihmisten välille ja janoaa käytännöllistä ymmärrystä ihmiselämän ristiriitaisesta ihmeestä. Lisätietoa Henryn tekemisistä täältä.

Tämä kirjoitus on Psyslin elokuisen teeman "Äidille: Perheen ja yhteisön rooli” viimeinen julkaisu. Syyskuun teemamme on “Turvallista matkaa”, ja aiheena tulee nimen mukaisesti olemaan psykedeelien käyttöön liittyvien riskien tunteminen ja välttäminen – toisin sanoen siis psykedeelien vastuullinen käyttö. Lisää teemoistamme täältä.