Äiti mukana sienitripillä: “En halua pelon määrittävän suhdetta lapseeni”

Kuva: Samuli Sirkiä, "Tähtiäiti", 2018. Lisää Samulin taidetta: facebook.com/visualmindscapes

Laittomien päihteiden käyttö on asia, jonka ihmiset usein salaavat perheeltään. Monille psykedeelikokemukset ovat kuitenkin voimakkaasti elämään vaikuttaneita asioita. Joskus halu jakaa niitä läheisten kanssa voittaa pelon siitä, että avoimuus johtaisi ongelmiin. Eeva ja Niko ovat äiti ja poika, joiden suhdetta avoimuus psykedeelikokemuksista on syventänyt. Vastaavat tarinat ovat yhä yleisempiä, ja ovat linjassa Psykedeelisen sivistyksen liiton vision kanssa: haastavia asioita ei sivuuteta, vaan ne kohdataan ja niiden kautta kasvetaan yhdessä.

Pian 60-vuotiaalla Eevalla on poikkeuksellisen avoin suhde poikansa Nikon kanssa. He ovat aina puhuneet paljon ja pähkäilleet yhdessä maailmanmenoa. Joskus he puhuvat useita tunteja kestäviä puheluja. He puhuvat filosofiasta, itsetutkiskelusta ja kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Eeva kertoo, että hänet kasvatettiin pelkäämään alkoholia ja huumeita. Hänen mukaansa tällainen kasvatus on ollut tyypillinen hänen lapsuudessaan. Omalla isällä oli vaikeuksia alkoholin kanssa. Eeva on myös tiedostanut oman alttiutensa riippuvuuteen ja tietoisesti rajoittanut alkoholinkäyttöään. Hän ei ole silti halunnut antaa pelon määrittää suhdetta omaan lapseensa. Kaikesta pitää voida puhua, vaikka aihe pelottaisi. Pelkojen kohtaaminen kasvattaa ihmisenä ja auttaa luomaan parempia suhteita läheisiin.

“Pystyykö lapsi kertomaan meille vanhemmille päihdekokeiluistaan? Jos meidän pelkomme on suuri, ei lapsi uskalla edes lähestyä”, Eeva pohtii.

Kun Niko aloitti alkoholikokeilut teini-ikäisenä, Eeva toivoi, että Niko voisi puhua hänelle avoimesti. Jääkaappiin sai tuoda yli jääneet juomat. Samanlainen asenne Eevalla on ollut sienten ja kannabiksen suhteen.

Nikolla oli elämässään vaihe, jolloin hän käsitteli syvällisesti elämään ja omaan itseensä liittyviä kysymyksiä. Hänen silloinen tyttöystävänsä kärsi masennuksesta ja paniikkikohtauksista. Etsiessään apua tilanteeseensa Niko tutustui kannabikseen ja psykedeeleihin liittyvään tutkimukseen. Erityisesti häntä kiinnostivat tutkimukset niiden käytöstä terapiatyöskentelyssä tai itsetutkiskelun työkaluina.

Kannabis helpotti tyttöystävän ahdistusoireilua ja antoi mahdollisuuden voimaantumiselle. Nikolle itselleen kannabis ja psykedeelit olivat alusta alkaen terapeuttisia työkaluja, joilla hän käsitteli muun muassa tunnetraumojaan.

Kun Niko ensimmäistä kertaa kertoi äidilleen aikovansa kokeilla psilosybiinisieniä, äiti ei osannut pelätä. Niko oli ottanut kaikesta hyvin selvää ja perehtynyt asioihin. Hän vaikutti tietävän, mihin oli ryhtymässä. Se vahvisti Eevan luottamusta hänen valintoihinsa. Tuohon aikaan Niko oli jo 25-vuotias nuori aikuinen.

Sienikokemus oli Nikolle positiivinen. He keskustelivat siitä yhdessä äidin kanssa ja kävivät kaiken perinpohjaisesti läpi. Reikihoidoista ja muusta henkisestä työskentelystä kiinnostunut Eeva näkee psykedeelit yhtenä henkisenä itsetutkiskelun polkuna.

Eräällä matkalla Nikolle tuli vahva intuitio, että hänen pitäisi ottaa äiti mukaan jollekin tulevalle matkalle. Vuotta myöhemmin näin tapahtuikin. Eeva oli läsnä, kun Niko söi sieniä.

“Se on hyvä tapa haihduttaa niitä pelkoja, että on itse läsnä”, Eeva sanoo.

Eeva kertoo ajatelleensa, että Niko viettäisi kokemuksensa pääasiassa omissa oloissaan. Hän mietti, kuinka paljon hänen läsnäolonsa vaikuttaisi Nikon olotilaan. Aluksi Niko oli makuuhuoneessa ja Eeva keittiössä. Lopulta poika kuitenkin siirtyi äitinsä luokse keittiöön. Sitten hän alkoi puhua.

“Nikon matka oli sitä, että hän puhui minulle. Puhui, puhui, puhui ja oli hirveän onnellinen ymmärtäessään joitain asioita ja uskaltaessaan vihdoinkin sanoa minulle ääneen asioita, joita ei aiemmin ollut uskaltanut”, Eeva muistelee.

Kokemus ei tuntunut pelottavalta tai epämiellyttävältä, vaikkei Eeva aivan kaikkea Nikon puheesta ymmärtänytkään.

“En ajatellut, että Niko on nyt matkalla. Pikemminkin se tuntui siltä, kuin hän olisi ottanut langanpäästä kiinni omasta ajatuksestaan ja ruvennut purkamaan lankakerää ja jatkanut juttua vähän itsellensä. Minä vaan kuuntelin. Minulla ei ollut missään vaiheessa sellaista oloakaan, että olisi pitänyt ymmärtää kaikki.”

Eeva kertoo, että Niko kokee päässeensä elämässään eteenpäin osittain psykedeelien ansiosta. Myös Eeva on huomannut positiiviset vaikutukset. Niko on aiempaa enemmän tietoisesti läsnä. Toisinaan Eeva on silti huolissaan siitä, kuinka hyvin Nikon arki pysyy kasassa.

“Jos arki hajoaa, se vaikuttaa psyykeenkin.”

Psykoterapia on yksi keino työstää omia ongelmia. Eevan mukaan terapeutit eivät kuitenkaan aina ymmärrä, minkälainen tilanne asiakkaalla on tai miten häntä voisi auttaa. Eeva epäilee, että jos Niko menisi nyt keskusteluterapiaan, terapeutti ei ymmärtäisi, mitä kaikkea hän on jo käynyt läpi. Tunnetraumaan on hänen mukaansa vaikea päästä keskustelun avulla käsiksi.

“Siksi minusta on tärkeää se, mitä Niko tekee. Mutta tämä kaikki on vielä niin uutta. Näitä kokemuksia on vaikea tuoda osaksi omaa arkea, kun tämä ei ole vielä laillistakaan. Kuinka saada kokemukset kantamaan eteenpäin?”

Välillä Eevaa pelottaa, mitä kävisi, jos Niko jäisi kiinni. Huolista riippumatta hän haluaa luottaa poikaansa.

“Saatan olla tyhmä ja hyväuskoinen lapseni suhteen, mutta otan silti sen riskin.”

Eeva pohtii toisinaan, miltä hänestä äitinä tuntuisi, jos Nikolle seuraisi ongelmia psykedeeleistä ja kannabiksesta. Tuntuisiko sydämessä syyllisyyden pistos siitä, että hän on tukenut Nikon huumekokeiluja? Hän kuitenkin kokee, että pelko on pieni hinta siitä valoisammasta tulevaisuudesta, johon Niko työskentelyllään pyrkii, ja johon Eeva itsekin uskoo.

“Olen yrittänyt muistuttaa Nikoa siitä, että tällaiset työvälineet voivat olla hyviä, kunhan ne pysyvät renkeinä eikä niistä tule isäntiä.”

Salailu tuntuu joskus raskaalta. Niko pystyy puhumaan Eevalle, mutta Eevalla ei oikein ole ketään, jolle kertoa asiasta. Hän ei usko, että hänen oma perheensä ymmärtäisi.

“Perheessäni on voimakkaat perinteiset tavat katsoa maailmaa. En jaksa ruveta taistelemaan sitä vastaan. Se ei olisi kovin hedelmällistä”, Eeva huokaa.

Eeva kertoo kokeneensa omassa lapsuudessaan traumaattisia asioita, jotka vaativat edelleen käsittelyä. Hän päätyi Nikon innoittamana kokeilemaan MDMA:ta traumansa hoitoon.

“Se avasi tämän minun traumani. Se oli äärimmäisen rakkaudellinen kokemus. Se oli aivan käsittämätöntä, niin lempeää. Äärimmäisen paha ja rankka trauma tuodaan niin lempeästi tietoisuuteen. Työstän sitä traumaa vieläkin niin, että palaan siihen lempeyteen ja rakkauteen, rakkauden kokemukseen.”

Eevan MDMA-kokeilu tapahtui Nikon luona. Niko oli hieman aikaisemmin käynyt itse läpi samanlaisen hoidon. Nikon ystävä järjesti ja valvoi myös Eevan hoitoistunnon.

Yksi kokemuksen aiheuttama selkeä muutos Eevan arjessa oli tupakoinnin lopettaminen. Takana oli yli kolmekymmentä savuista vuotta.

Liki 50 vuotta Eevan elämää vääristi käsittelemätön lapsuudentrauma. Hän jatkaa yhä sen käsittelyä ja purkamista. Eeva kokee, että MDMA on parantanut hänen mahdollisuuksiaan vapautua turhasta painolastista ja minäkuvan vääristymisestä.

Eeva uskoo, että jonain päivänä psykedeelit ovat laillisia. Kannabiksen vapautuminen maailmalla on ensiaskel. Jos MDMA:n terapiakäytöstä tulee Yhdysvalloissa laillista, se tulee luultavasti pian Suomeenkin, Eeva arvelee.

Eeva kuvaa alkoholia hyvin erilaiseksi aineeksi kuin psykedeelit: Se turruttaa. Hän toivoo, että turruttamisen sijaan ihmisten tietoisuus lisääntyisi tulevaisuudessa.

“Valtaa pitävät ovat käyttäneet alkoholia siihen, että saadaan kansa turrutettua hiljaisiksi ja tyytymään omaan osaansa. Jos saadaan lailliseksi tällaiset aineet, jotka saavat ihmiset näkemään oman arvonsa ja elämän arvon ilman, että sitä voi ylhäältä päin sanella, niin se on minusta se muutos. Sitä minä toivon.”

Eeva kokee olevansa onnekkaassa asemassa, koska hänen lapsensa on uskaltanut kertoa hänelle psykedeelikokemuksistaan. Hän toivoo myös, että muut samanlaisessa asemassa olevat vanhemmat jakaisivat kokemuksiaan. Se voisi rohkaista lapsia puhumaan nykyistä avoimemmin vanhempiensa kanssa.

Tekstissä esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

Veera

Kirjoittaja on toimittaja, pian valmistuva terapeutti, äiti ja psykedeeliaktiivi, joka toivoo yhteiskunnallisen päätöksenteon perustuvan nykyistä enemmän tieteeseen ja vähemmän ennakkoluuloihin.

Tämä postaus on osa Psyslin elokuun teemaa "Äidille: Perheen ja yhteisön rooli". Lue lisää teemoistamme täältä.