Taideteos: Mark Henson – Riverine Reverie, 1993
”Supistukset alkoivat olla jo valtavia aaltoja, joiden pinnalla pysyin juuri ja juuri. Yhtäkkiä koin, että ääriviivani hälvenivät, eikä enää ollut rajaa minun ja ympäristön välillä. Kaikki oli yhtä. Palasin kehooni kun tunsin vauvan laskeutuvan ja tuli tarve ponnistaa. Palasin, mutta uudelleenrakentuneena.”
Synnyttäminen voi monin tavoin muistuttaa psykedeelikokemusta. Muutos ajan ja paikan tunnusta, sulaminen laajempaan kokonaisuuteen sekä kokemus yhteydestä luontoon tai esivanhempiin voivat tulla läsnäolevaksi sekä synnyttäessä ja psykedeelien alaisuudessa. Toisaalta kokemus voi molemmissa olla myös raju, pelottava ja hämmentävä, jolloin integrointi voi kestää pitkään ja vaatia erityistä tukea.
Miten voisimme hyödyntää tätä yhteyttä? Mitä opittavaa kätilöillä ja psykedeeliterapeuteilla on toisiltaan? Millainen valmistautuminen ja ympäristö voi tukea synnytyksen potentiaalia tietoisuuden avautumiselle ja psyykkeen uudelleenjärjestymiseen?
Kevään viimeisen luentotapahtumamme puhuja Ria Malva on kätilöinyt kotisynnytyksissä yli kymmenen vuoden ajan, ja vähintään yhtä pitkän ajan hän on ollut kiinnostunut psyykestä sekä traumoista ja niiden ylisukupolvisuudesta.
Tapahtuma-aika Helsingissä torstaina 7.5. klo 17–21, josta ohjelma klo 18–20.
Ohjelmasisällön ohella luvassa on vapaamuotoista vuorovaikutusta ja mielenkiintoisia tuttavuuksia, naposteltavaa sekä roppakaupalla aihepiirin luettavaa tarjoava kirjasto.
Haluatko osallistua? Saat tapahtumasta lisätietoa liittymällä Psykedeelisen sivistyksen liitto ry:n sähköpostilistalle tästä ja – HUOM! – kirjoittamalla liittymiskaavakkeen “Muuta?” -kohtaan “luento”. Tämä kannattaa tehdä mielellään viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä, jotta ehdimme reagoida hyvissä ajoin!