Takaisin kaikkiin tapahtumiin

John Lilly and the Earth Coincidence Control Office: Dokumenttielokuva Turussa

Maailmankaikkeuden mysteerejä monista suunnista luodannut, omaa kehoaan yhtenä keskeisistä tutkimuslaboratorioistaan hyödyntänyt John C. Lilly oli monien ristiriitojen mies. Tämä lääkäri, aivotutkija, psykoanalyytikko, mystikko ja kirjailija tunnetaan muun muassa kelluntatankin keksijänä, ihmisten ja delfiinien välisen kommunikaation kartoittamisen pioneerina sekä LSD:n ja ketamiinin avaamiin maailmoihin itsetuhoisuuteen saakka intohimoisesti suhtautuvana psykonauttina.

Tajunnan äärirajoille suuntautuvilla uhkarohkeilla tutkimusmatkoillaan Lilly raportoi kartoittaneensa aivan uudenlaisia ulottuvuuksia ja kuvasi muun muassa kohtaamisiaan ECCOksi nimeämänsä, merkityksellisiä yhteensattumia hallitsevan kosmisten entiteettien joukkion kanssa. Psykedeelien ja erilaisten mieleen vaikuttamisen tekniikkojen inspiroimana hän kirjoitti “ihmisbiotietokoneen metaohjelmoinnista”, minkä voi ainakin osin nähdä ennakoivan nykyistä ymmärrystä neuroplastisuuden avaamista mahdollisuuksista haitallisten (ja joskus myös hyödyllisten) käyttäytymis- ja ajattelutottumusten purkamisessa. 

Sana “epäsovinnainen” tuskin tekee oikeutta Lillystä piirtyvälle kuvalle. Hänen perintönsä on moniulotteinen: Lillyllä on ollut merkittävä rooli siinä, että delfiinit ja valaat alettiin nähdä kunnioitusta ja suojelua vaativina, älykkäinä ja tietoisina olentoina. Tutkimustyössään hän toisaalta kohteli niitä ajoittain hyvinkin brutaalisti, ja tieteellisen integriteetin ja etiikan näkökulmasta hänen projekteissaan on paljon kyseenalaisia elementtejä. Lilly sai rahoitusta tiedustelupalvelu CIA:n pahamaineiselta MK-ULTRA-projektilta, ja annosteli LSD:tä itsensä ohella muun muassa tutkimilleen delfiineille. Myöhemmällä urallaan hänestä kasvoi joiltain osin Timothy Learyyn vertautuva new age -liikkeen kulttihahmo.

Psykedeelisen sivistyksen liitto esittää touko- ja kesäkuussa Tampereella, Turussa ja Helsingissä Lillyn elämänpolkua ja sen laajempia vaikutuksia hahmottelevan dokumenttielokuvan John Lilly and the Earth Coincidence Control Office (2025). Toteavalla otteella etenevä dokumentti piirtää monenkirjavasta päähenkilöstään kuvan, joka jättää katsojalle tilaa muodostaa omat mielipiteensä. 

Dokumentin kieli on englanti, ja siinä on suomenkielinen tekstitys. Näytösten jälkeen on varattu aikaa myös elokuvan teemoja käsittelevälle yleisökeskustelulle.

Aikataulu:

16:30 Ovet auki
17:00 Alkusanat ja elokuva (88min)
18:30 Tauko
18:40 Yleisökeskustelu
19:20 Loppu

Turun näytöksen tapahtumapaikkana on Circus Lounge, Markulantie 1. Tilaan on esteetön kulku. Vessaan pääsee pyörätuolilla, mutta kaiteita ei ole.

Ennakkoliput (MobilePay/kortti):

Perushintainen 10 €
Tukihintainen 15 €
Tukihintainen 20 €

Varaa lippusi tästä – lomakkeen täytettyäsi saat ostolinkit. Jos haluat tulevien elokuvanäytöstemme maksulinkit ilman ennakkovarausta, liity sähköpostilistallemme täällä.

PSL:n jäsenmaksun 2026 maksaneet löytävät jäsenmaksukuitistaan alennuslinkin, jolla ennakkolippuun saa 3 € alennuksen. Jäsenmaksun voi maksaa verkkokaupassamme.

Myös jäsenet voivat luonnollisesti halutessaan ostaa perus- tai tukihintaisen lipun. Tukihintaiset liput auttavat kattamaan tapahtuman kuluja, ja niiden avulla voi tukea PSL:n tulevaa toimintaa.

Ovelta lippujen hinnat alkaen 12 €. Maksutavat paikan päällä MobilePay, maksukortti tai tasaraha käteisenä.