Takaisin kaikkiin tapahtumiin

The Substance: Albert Hofmann's LSD – dokumenttielokuva Turussa

Sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann löysi LSD:n vaikutukset vuonna 1943. Milligramman murto-osan kokoinen annos riittää kääntämään aikaa ja avaruutta koskevat kehyksemme päälaelleen, ja täysin uudenlaisia kokemuksen tasoja voi aueta. Hofmannin ensimmäisiä kokemuksia seurasivat aineen mahdollisuuksista kiinnostuneiden psykiatrien, tietoisuustutkijoiden, taiteilijoiden ja muusikoiden kokeilut, ja lopulta aineen kriminalisointi vuonna 1966. 

Miljoonat ihmiset olivat kokeneet LSD:n parissa elämäämuuttavia kokemuksia. Käyttömäärien lisääntyessä luonnollisesti myös tapaturmien ja ei-toivottujen seuraamusten määrä kasvoi. Hofmann näki LSD:n poikkeuslaatuisen potentiaalin mutta tunsi myös suurta huolta aineen liian huolettomasta käytöstä. 

Psykedeelisen sivistyksen liitto ry esittää Turussa tiistaina 17.2. klo 18:00 LSD:n ensimmäisiin vuosikymmeniin keskittyvän dokumenttielokuvan The Substance: Albert Hofmann’s LSD. Elokuvassa seurataan aineen vaikutuksia psykologian ja psykiatrian kentällä sekä kaduilla, joilla siitä muodostui hippiliikkeen psykedeelinen symboli. 

Historiallinen arkistomateriaali vuosisadan puolivälin LSD-kokeista tallentaa ajan hengen. Aaltoja, neonvaloja, ydinpommeja ja sotilasteknologiaa yhdistelevä kuvasto ohjaa pohtimaan LSD:n vaikutuksia ajan realiteettien valossa. Elokuvassa kuullaan myös tutkijoita, happoisesti anarkistisen Merry Pranksters -ryhmän jäseniä sekä LSD-guru Timothy Learyn itseoppinutta LSD-kokkia Nick Sandia. Satavuotias Albert Hofmann kertoo ensimmäisestä, kammottavasta kokemuksestaan ja kriittisestä suhtautumisestaan Learyyn, jonka hän koki ajavan LSD:n asiaa vastuuttomasti ja propagandistisesti.

Elokuvan kielet ovat englanti ja saksa. Elokuvassa on suomenkielinen (ja saksankielisten osioiden kohdalla lisäksi englanninkielinen) tekstitys. Tilaan on esteetön kulku. Vessaan pääsee pyörätuolilla, mutta kaiteita ei ole.

Näytöksen jälkeen on varattu aikaa myös elokuvan teemoja käsittelevälle yleisökeskustelulle. Elokuva esitetään myös Tampereella 24.2.2026.

Aikataulu:

17:30 Ovet auki
18:00 Elokuva
19:30 Tauko
19:45 Yleisökeskustelu
20:30 Loppu

Näytöksen tapahtumapaikkana on Circus Lounge, Markulantie 1. 

Varaa lippusi tästä – lomakkeen täytettyäsi saat ostolinkit.

PSL:n jäsenmaksun 2026 maksaneet löytävät jäsentiedotteestaan tai jäsenmaksukuitistaan alennuslinkin, jolla ennakkolippuun saa 3 € alennuksen. Jäsenmaksun voi maksaa verkkokaupassamme.

Myös jäsenet voivat luonnollisesti halutessaan ostaa perus- tai tukihintaisen lipun. Tukihintaiset liput auttavat kattamaan tapahtuman kuluja, ja niiden avulla voi tukea PSL:n tulevaa toimintaa.

Ovelta lippujen hinnat alkaen 10 €. Maksutavat paikan päällä MobilePay, maksukortti tai tasaraha käteisenä.

Paikalta voi ostaa myös Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa -taidekirjaamme ja muita tuotteitamme.