Wixarika-kansa on yksi viimeisistä elävistä Latinalaisen Amerikan esikolumbiaanisista kulttuureista. Dokumenttielokuvassa Huicholes: The Last Peyote Guardians (2014) seurataan myös Huicholeina tunnettujen Wixarikojen kamppailua Meksikon hallinnon ja ylikansallisten kaivosyhtiöiden kanssa. Ytimessä on heidän pyhimmän alueensa Wirikutan suojelu. Dokumentissa seurataan myös Ramírezin perhettä, joka on Sierra Madren vanha klaani, ja heidän vuotuista pyhiinvaellustaan Wirikutaan – peyoten kasvupaikkaan. Peyote-kaktus on perinnelääke, joka pitää tätä Meksikon alueen ikonista kulttuuria hengissä.
Meksikon hallitus myönsi vuonna 2010 useille kanadalaisille kaivosyhtiöille toimilupia, jotka sallivat heidän tutkia ja hyödyntää Wirikutan aluetta. Kyseessä on puoliaavikkoinen, 140,000 hehtaarin kokoinen, kultaa, hopeaa ja muita arvokkaita mineraaleja sisältävä suojelualue San Luis Potosín osavaltiossa. Wixarikojen maailmankuvassa paikan nähdään ylläpitävän alueen ja koko planeetan energiatasapainoa. Heille kaivostoiminta näyttäytyy tappavana uhkana, joka vaarantaa alueen ainutlaatuisen ekosysteemin monimuotoisuuden ja sen kautta myös tämän muinaisen kulttuurin.
Alueella kärsitään työttömyydestä, ja suurin alueella toimiva kaivosyhtiö lupaa väestölle satoja työpaikkoja. Historia kuitenkin antaa hyvät syyt suhtautua yhtiöiden lupauksiin ja niiden implikaatioihin kriittisesti. Seuraa epätasainen ja hyvin kiistanalainen taistelu, joka koskettaa perinteisten kulttuuriarvojen, resurssien ja luonnon hyödyntämisen välisiä jännitteitä.
Psykedeelisen sivistyksen liitto ry esittää dokumentin joulukuussa kolmessa kaupungissa: Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Jälkimmäinen on ensimmäinen tapahtumamme Turussa. Dokumentin kieli on espanja, ja siinä on suomenkielinen tekstitys.
Näytösten jälkeen on varattu aikaa myös elokuvan teemoja käsittelevälle yleisökeskustelulle.
Tapahtumasta voi ostaa myös taidekirjaamme Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa, saman teeman ympärille rakennettua seinäkalenteriamme vuodelle 2026 sekä muita tuotteitamme.
Turku, keskiviikko 17. joulukuuta
Aikataulu:
17:30 Ovet auki
18:00 Alkusanat ja elokuva (125min)
20:10 Tauko
20:20 Yleisökeskustelu
21:00 Loppu
Turun näytöksen tapahtumapaikkana on Circus Lounge, Markulantie 1. Tilaan on esteetön kulku. Vessaan pääsee pyörätuolilla, mutta kaiteita ei ole.
Ennakkoliput (maksutavat MobilePay / maksukortti):
Perushintainen 11 €
Tukihintainen 16 €
Tukihintainen 21 €
Varaa lippusi tästä – lomakkeen täytettyäsi saat ostolinkit.
PSL:n jäsenmaksun 2025 maksaneet löytävät jäsenmaksukuitistaan alennuslinkin, jolla ennakkolippuun saa 3 € alennuksen. Jäsenmaksun voi maksaa verkkokaupassamme.
Myös jäsenet voivat luonnollisesti halutessaan ostaa perus- tai tukihintaisen lipun. Tukihintaiset liput auttavat kattamaan tapahtuman kuluja, ja niiden avulla voi tukea PSL:n tulevaa toimintaa.
Ovelta lippujen hinnat alkaen 13 €. Maksutavat paikan päällä MobilePay, maksukortti tai tasaraha käteisenä.
Helsingin näytöksen tiedot ja lipunmyynti | Tampereen näytöksen tiedot ja lipunmyynti