18.4.2025 Kasper Salonen: Mielet sanoiksi -runotyöpaja / Minds into Words – Poetry Workshop
Ota kynä käteen ja astu mukaan sanataiteellisen ihmettelyn ja integraation piiriin! Järjestämme pitkänäperjantaina kirjoitus- ja esiintymistyöpajan, jossa tutustutaan yhdessä tapoihin käsitellä ylimaallisia kokemuksia sanojen keinoin. Työpajan vetää taiteilija-runoilija Kasper Salonen, joka kertoo työpajasta näin:
“Voimakkaiden elämysten (kuten psykedeelisten matkojen) luova verbaalinen jälkipuinti on tärkeä osa henkilökohtaista integraatioprosessia. Kun arjen sanat eivät tunnu riittävän, on runouden vuoro päästä ääneen. Runous ylittää tavalliset käsityksemme ja odotuksemme kielestä, ja sen mahdollisuudet avartaa ja pukea mielemme sanoiksi ovat loputtomat.
Työpajassa kaksikielinen taiteilija-runoilija Kasper Salonen esittelee erilaisia lähestymistapoja kirjoittamiseen ja johdattaa osallistujat kirjoitusharjoitusten avulla mm. surrealismin, tunnustuksellisuuden ja spoken word -ilmaisun pariin. Lopuksi pidetään myös lyhyt open mic -sessio, jonka aikana halukkaat pääsevät lausumaan tekstiään muille. Tahdomme kuulla toistemme aatoksia ja ylitämme itsemme terveellä tavalla kun jaamme kirjoittamaamme ääneen.
Aiemmin itse kirjoittamiaan tekstejä (esimerkiksi trippipäiväkirjoja) saa myös ottaa mukaan lausuttavakseen. Työpaja vedetään pääasiassa suomeksi, mutta osin tarvittaessa myös englanniksi. Ilmaisussa kaikki kielet ja tyylit ovat tervetulleita. Luomisiin!”
Työpajan aika on siis tänä perjantaina 18.4. klo 18–20. Haluatko osallistua? Saat tapahtumasta lisätietoa liittymällä sähköpostilistallemme tästä (mielellään viimeistään torstaina, jotta ehdimme reagoida hyvissä ajoin) ja kirjoittamalla liittymiskaavakkeen “Muuta?”-kohtaan “työpaja”.
Työpajan vetäjästä:
Kasper Salonen (s. 1987) on kaksikielinen lavarunoilija, kääntäjä, kuvataiteilija ja kirjallisuusaktiivi. Hänen suomen- ja englanninkielisissä runoissaan kaikuvat metafyysiset, psykedeeliset ja syväekologiset vivahteet yhdessä sosiaalisen kritiikin ja metamodernin pohdinnan kanssa. Hän on julkaissut kirjoja, EP-levyjä ja runovideoita sekä tuottanut runotapahtumia yli 15 vuoden ajan. Kasper elää Espoon Lippajärven pohjoisrannalla, jossa metsä ja kaupunki molemmat hengittävät.