Matka Itseen: Psykedeelinen elokuvanäytös Malmitalolla 26.8.2023

Psykedeeleistä puhutaan nykyään valtavirtamedioissa Helsingin sanomia ja Netflixiä myöten, ja aihepiiristä on myös tehty roppakaupalla dokumenttielokuvia. Suomessa yksi psykedeelejä käsittelevän elokuvan pioneereista on taiteiljanimellä Prinssi tunnettu outsider-taiteilija Panu Palm, jonka kaksi Matka Itseen -otsikolla kulkevaa dokumenttia käsittelevät hänen ayahuasca-matkaansa Amazonilla ja Hollannissa toteutettua psykedeeliterapiaa.

Näissä hartiavoimin tuotetuissa elokuvissa Palm dokumentoi intiimisti mielenterveysongelmien parantamiseen pyrkivää psykedeelipolkuaan. Elokuvat seuraavat hänen matkojaan Amazonin sademetsistä Alankomaihin. Palm kertoo pyrkimyksekseen “ratkoa oman mielensä koukeroita ja luoda uusia suuntaviivoja kotimaiseen mielenterveystyöhön”.

Psykedeelisen sivistyksen liitto ry esittää elokuvat lauantaina 26.8. Malmitalon Pienessä salissa. Palm esittelee elokuvat ja osallistuu sen jälkeen yleisökeskusteluun.

Aikataulu:
15:00 Ovet auki
15:30 Ayahuasca – Matka Itseen
16:00 Psykedeeliterapia – Matka Itseen
16.30 Yleisökeskustelu ohjaajan kanssa
17:30 Loppu

Voit ostaa ennakkolipun verkkokaupastamme.

Ennakko 11 € (PSL:n jäsenmaksun 2023 maksaneille 8 € – liity tästä).
Ovi 13 € (tasaraha, kortti tai mobilepay)

Elokuvien kestot 26min ja 21min. Näytös aloitetaan tasan klo 15.30, joten tulethan ajoissa paikalle! Tapahtumapaikkana toimii Malmitalon Pieni sali Auditorio (Ala-Malmin tori 1). Tilaan on esteetön pääsy (jonka hyödyntämiseksi Malmitalon sivulla kehotetaan pyytämään neuvoa vahtimestarilta).

PSL:n jäsenille lähetetään sähköpostitse alennuskoodi, jonka voi aktivoida kirjoittamalla se ostoskorista löytyvään kenttään. Jäsenyyden voi ostaa verkkokauppamme etusivun kautta – alennuskoodi löytyy tällöin jäsenmaksukuitista. Jos et ole varma oletko maksanut kuluvan vuoden jäsenmaksusi, voit olla meihin yhteydessä osoitteessa info (at) sivistysliitto.fi.

Paikalta voi ostaa 10€ hinnalla myös Psykedeelimatkakumppani-kirjasta, joka on luovia ja taiteellisia lähestymistapoja soveltava matkaopas psykedeelikokemuksiin.

Palm kertoo elokuvistaan omin sanoin:

AYAHUASCA – MATKA ITSEEN

Dokumentissa seurataan henkilökohtaista matkaani Amazonin sademetsiin. Tavoitteenani oli selvittää, voivatko psykedeelit todella auttaa mielenterveysongelmissa. Action-kamera tallensi matkaani hetki hetkeltä. Halusin tarjota katsojalle mahdollisuuden kokea matkani mahdollisimman autenttisesti ja päästä osalliseksi sen herättämistä tuntemuksista ja oivalluksista.

Matka ei ollut pelkkää valaistumista tai ongelmien välitöntä ratkaisua, ja lopulta materiaalikin uhkasi jäädä käyttämättömäksi kovalevyni uumeniin. Lopulta kuitenkin ryhdyimme ystäväni, valokuvaaja Oskari "Maailmanpallo" Mäntyvaaran tukemana työstämään taltiomaani materiaalia.

Vaikka matkani ei ollut helppo, sen jakaminen maailmalle voisi tuoda arvokasta tietoa psykedeeliterapian mahdollisuuksista. Tavoitteena onkin herättää julkista keskustelua tabuna pidetystä psykedeeliterapiasta ja haastaa julkisen terveydenhuollon sekä länsimaisen lääketieteen rajoitteita.

PSYKEDEELITERAPIA – MATKA ITSEEN

Suuntasin elokuussa 2021 Alankomaihin viikon mittaiselle psykedeeliterapia-hoitojaksolle. Matkani tavoitteena oli parantaa itseäni ja vastata kysymykseen, joka oli kummitellut mielessäni aina Perun reissustani lähtien ja läpi kolmivuotisen psykoterapian: voisivatko psykedeelit ja psykoterapia yhdessä tuottaa vielä parempia tuloksia kuin kumpikaan erikseen?

Matkani aikana päätin tehdä dokumentista kokeellisen kokemuksen. Halusin rikkoa perinteisiä kuvallisia rajoja ja kuvata kaiken kamerapuhelimella pystysuunnassa. Tämä valinta teki dokumentistani tiettävästi ensimmäisen pystysuuntaisen dokumentin. Ratkaisuni takana oli halu välittää matkastani mahdollisimman välitön ja aito kuva, aivan kuin katsoja keskustelisi kanssani videopuhelun välityksellä.

Toivon dokumenttini herättävän keskustelua psykedeelien mahdollisuuksista niin terapiassa kuin mielenterveystyössä yleensäkin. Voisiko psykedeeliavusteisuus tehdä hoidosta nopeampaa ja edullisempaa, ja täten mahdollistaa hoitoa kaikille sitä tarvitseville, eikä vain niille joilla on taloudelliset edellytykset pitkiin ja kalliisiin hoitoprosesseihin?

Lisätietoa taiteilijasta:

Panu "Prinssi" Palm on suomalainen outsider-taiteilija, joka tunnetaan monipuolisista ja voimakkaasti performatiivisista töistään. Hänen taiteensa käsittelee laajasti kysymyksiä yhteiskunnasta, vallitsevasta kulttuurista ja yksilön hyvinvoinnista. Taiteilijana hän haastaa ennakkoluuloja ja tutkii tabuja monien eri taiteen muotojen kautta.

Prinssi on jäänyt yleisön mieleen rohkeilla, joskus provokatiivisillakin esiintymisisillään: hän on muun muassa esiintynyt lavalla koiran talutushihnassa yltä päältä veressä, raahannut perässään kaksimetristä maalaustelineen osista ja turvaistuimesta koottua kultaista vasikkaa ympäri Helsingin keskustaa sekä tehnyt viimeisillä opintolainoillaan matkan Amazonin sademetsiin kuvaamaan dokumenttisarjaa ayahuascasta.

Psykedeelit ja niiden mahdollisuudet mielenterveystyössä ovat kiinnostaneet taiteilijaa läpi aikuiselämän. Hänen omat kokemuksensa yhteiskunnan kyvyttömyydestä ratkaista kollektiivista pahoinvointia ovat saaneet hänet tutkimaan niitä myös omassa työssään.

Lisätietoa: https://www.prinssi.info