Lauri Paloheimo kirjoitti meille pohdiskelevan kirja-arvostelun Janne Toivoniemen psykedeelis-filosofisesta dekkarista Sateenkaarimurhat, jossa ruoditaan psykedeelisen empirismin siivittämänä henkirikoksia ja olemassaolon syviä kysymyksiä.

Janne Toivoniemi: Sateenkaarimurhat, Docendo, 2021

Kallion sydämen sykkeessä sijaitsevan homobaarin drag queen -illan aikana tapahtuu murha, jonka epäiltynä on uhrin miesystävä. Tarinan kaksi sankaria, filosofista neuvonantoa harjoittava vauraan perheen vesa Benny Sarlin ja hänen maanläheisempi ystävänsä Kimi Kataja, löytävät itsensä puolivahingossa varsinaisen rikosvyyhdin jäljiltä. Rikoksia vastaan taistellakseen kaksikon yksityiselämät copywriterina ja filofisena konsulttina tekevät transmutaation Filosofiseksi etsivätoimistoksi. Rötöksiä ratkotaan Bennyn innovaation, psykedeelisen empirismin, avulla. 

Moninaiset virtaukset johtavat kaksikon seuraamaan punaista lankaa, joka pujottelee seksuaalisuutensa kanssa kamppailevien natsien, peliyhtiöiden sosiopaattisten johtajien, Kallion huumehuuruisen kulttuuriskenen ja kokaiinia viihdekäyttävien poliisien välillä. Kyseessä on siis melkoinen kulttuuripläjäys, joka voittaa riemukkaan omalaatuisessa estetiikassaan ja piilosyvällisessä sanomassaan sen minkä varsinaisen rikoskirjallisuuden edustajana häviää.

Kirjan ytimenä pitäisin ehdottomasti Benny Sarlinin lämminhenkistä, päihteillä buustattua ja henkilökohtaisia epävarmuuksiaan filosofisesti rationalisoivaa ajatuksenjuoksua ja hänen psykedeelistä empirismiään. Kyseinen menetelmä on sovellus ranskalaisen filosofi Gilles Deleuzen transsendentaalisesta empirismistä, jossa jäykät Aristoteeliset ajatusjumit saavat kyytiä ja differenssi edeltää identiteettiä, kaikki on uutta ja luovaa ainutlaatuisen ilmenemisen prosessia, moneutta ja virtauksia. Deleuzen kuuluisimpia ajatushäkkyröitä, kuten sotakonetta, rihmastoa ja deterritorialisaatiota, esitellään pitkin teosta rikosten ratkaisun yhteydessä, ja niistä saa täten helposti kiinni. Tämä ei ole mikään kevyt meriitti, sillä 1900-luvun ranskalaisista filosofeista Deleuzea pidetään usein yhtenä vaikeaselkoisimmista. Hatunnosto kirjailija Janne Toivoniemelle Deleuzelaisen ajattelun popularisoimisesta ja viihteellistämisestä.

Psykedeelisen sivistyksen kannalta psykedeelinen empirismi on kiinnostavaa, sillä se tarjoaa filosofisesti perusteltua, kokonaisvaltaista, näennäiset rajat ja säännöt kyseenalaistavaa asennekasvatusta. Voidaan ajatella, että pyrkimyksessämme tutkia ja kertoa psykedeeleistä turvallisesti, järkiperäisesti ja tutkimuspohjaisesti, kesytämme ja himmennämme sitä vallankumouksellista potentiaalia, jonka Leary ja kumppanit aikoinaan psykedeeleille näkivät. Ilmiön irvokkaimpana manifestaationa voidaan tietystä näkövinkkelistä nähdä kannustus käyttää LSD:tä mikroannoksina toimistotyöskentelyn tehostamiseksi, vaikka toisaalta myös sankarimme Benny Sarlin havaitsee näiden substanssien hyödyn rikospaikkojen tutkimisessa. 

Psykedeelinen empirismi pohjaa Filosofisen Etsivätoimiston verkkosivujen pohjalta tekemäni tulkinnan mukaan seuraaville pääteeseille:

• Kokemuksemme luovat maailmaa, ei toisinpäin. Elämä on taiteellinen prosessi jossa kukin luo differenssin kautta oman estetiikkansa. Differenssi on psykedeelisen empirismin pääkonsepteja, joka viittaa ainutlaatuiseen poikkeavuuteen. Länsimaisessa ajattelussa, jonka pohja on vankasti Aristoteelisessa ajattelussa, olemme tottuneet lähestymään asioita ensisijaisesti identiteettien kautta (ihminen on identtinen ihmisen kanssa, koira koiran ja talo talon kanssa). Tämä taipumus voi estää meitä näkemästä elämän luovan prosessin ilmentymien ainutlaatuisuutta ja täten olemassaolon kirjon kauneutta.

• Tärkeämpi kysymys kuin “miten pitäisi elää” on “miten voisi elää”. Kaikki on kokeilemisen ja epäonnistumisen arvoista, ja leikkimielinen suvaitsevaisuus on hyveistä suurin.

• Tietynlainen "häpeilemättömyys" on ensisijaista, jotta organismi voisi ilmentää itseään kaikessa ainutlaatuisuudessaan. "Pitäisi" on tyrannimainen kirosana, rikos elämää ja sen ainutlaatuisia luonne-eroja vastaan.

• Differenssi on mitattavuutta merkittävämpää. Jos pyrimme tekemään kaikesta mitattavaa, teemme jälleen rikoksen olemassaolon luonne-eroja vastaan. Mitattavilla aste-eroilla on toki arvonsa, mutta ne eivät ole mitenkään itseisarvoisia. Tästä perspektiivistä esimerkiksi “taloudellisen kannattavuuden” lähtökohta on ongelmallinen, sillä optimoidessamme kaikkea sen pohjalta teemme lopulta koko kosmoksesta tylsän, itseään toistavan monokulttuurin.

• Jokaiselle oma sukupuoli, sillä sukupuoletkin ovat ainutlaatuisia.

• Virtaus on elämää, elämän ilmentymät ovat jatkuvasti muuttuvia ja havainnon alla väliaikaisia. Koska aistimme pystyvät valehtelemaan todellisuudesta, tulee meidän kyseenalaistaa arkijärki ja kaikki sen nimeen vannovat pelokkaat, pikkusieluiset laatikkoihin pakottajat.

• “Miten ajattelet” on tärkeämpää kuin “mitä ajattelet”, sillä myös ajattelu on jatkuvasti muuttuva prosessi. Ajatus seuraa ja katsoo maailmaa ajallisesti jäljessä olematta kuitenkaan maailma itsessään. Tämän seikan edessä voimme kuitenkin olla nöyriä ja hyväksyviä, leikkiä ja kokeilla iloisesti uudenlaisia ajattelun tapoja, ja hyppiä maailmoihin joita ne avaavat.

• Rakkaus on suunnaton ja määrätön prosessi, joka muuttaa siihen luottavan rakastajan loputtomia kertoja. Rakkaus jatkuu niin pitkään kuin muutos on mahdollista, ja koska muutos on aina mahdollista, niin loogisesti rakkaus on rajatonta.

• Hajoaminen on vastarinnan muoto, ja voimme oppia paljon "hulluiksi" mielletyiltä. Voit sallia kaikkien tyrannimaisten "pitäisi"-asetelmien hajoamisen korviesi välistä ja täten vapautua jollekin uudelle.

Psykedeelinen empirismi ei ole enempää tai vähempää kuin absoluuttisen vapautumisen elämänfilosofia. Se on riemukas, raikas, leikkisä ja rakastava. Se on tuntemattoman ihmisen hymyilevä silmänisku teknobileiden tanssilattialla, lähes eroottisen tuntuinen urkufilli klassikkohitin remixissä, irtokarkkien seasta yllätyksenä löytyvä suklaakuorrutteinen lakupallo joka räjähtää suussa ekstaattisesti, merkityksen saanut väärinkäsitys, jolle kaveriporukka voi nauraa baaripöydässä, ja Loiriplukarin Äijä nauttii -kappaleen syvin olemus. Kyse on kaikesta tästä ja muusta kokemisen arvoisesta, joka ylipäätään on mahdollista ainutlaatuisuuden äärettömässä runsaudessa. 

Psykedeelinen empirismi tarjoaa elämää ja olemassaoloa syleilevän vaihtoehtoisen ajattelukaistan, jossa on vallankumouksellista potentiaalia. Kirjaa lukiessasi tajuatkin, että Kalliossa tapahtuvaa yksittäistä fiktiivistä murhaa suurempi rikos on se tahattoman ilkeämielinen ryppyotsaisuus, jolla jatkuvasti tapamme elämän ilmenemisen mahdollisuuksia itsessämme ja muissa.

Lauri Paloheimo

Kirjoittaja on filosofian ja tulevaisuudentutkimuksen opiskelija, teknologiayrittäjä, podcastaaja, ajatusten aalloilla surffaaja ja maailman monimuotoisuuden ihmettelijä.