Happo oli keskeinen osa Charles Mansonin Perheeksi kutsutun, kujalla olevien hippien ruokavaliota. Psykedeelejä initiaatioriiteissään hyödyntänyt, Tokion sariinikaasuiskuista tunnettu Aum Shinrikyo yritti LSD:n ja metamfetamiinin ohella hankkia työkalupakkiinsa ydinaseita. Kulttijohtajaksi noussut joogaopettaja Anne Hamilton-Byrne piti lapsia järkyttävissä olosuhteissa ja syötti heille niin LSD:tä kuin rauhoittavia lääkkeitä. Maailmanloppua odottaneen ayahuasca-kultin johtaja Ramón Castillo Gaete poltti rituaalissa elävältä Antikristukseksi uskomansa pikkuvauvan.

Se, että psykedeelit ovat maistuneet monissa väkivaltaisissa, yhtä totuutta monomaanisesti julistaneissa kulteissa, ei välttämättä osoita näiden asioiden välistä syy-yhteyttä, mutta herättää kyllä hiertäviä kysymyksiä – aihetodisteita kun on löydettävissä.

Psykedeelit näyttävät lisäävän suggestioalttiutta. Ryhmässä koetut transformatiiviset kokemukset luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja sellaisten ravistelema ihminen saattaa jäädä hämmennyksen tilaan, jossa hän etsii uutta kartastoa, vastauksia tai ainakin suuntaviittoja elämän perimmäisiin kysymyksiin. Sellaisia shamaanien, pappien ja gurujen kaltaisilla henkisillä johtajilla ja henkis-ideologisilla ryhmittymillä – ja nykyään myös erilaisilla sekulaareimmilla lifestyle-tietäjillä – on usein tarjota. 

Kuten ensimmäiseen havaitsemaansa liikkuvaan esineeseen leimautuva ankanpoikanen, voimakkaan kokemuksen tuottaman sisäisen maailman jälleensyntymän läpikäynyt ihminen saattaa asettaa epäterveelle jalustalle henkilön, jota pitää tuon prosessin mahdollistajana.

Ihmiset päätyvät kulttien pariin monenlaisista syistä. Ekstaasin, katarsiksen ja transsendenssin kokemuksia tuottavat tekniikat ja harjoitteet houkuttelevat, koska ne tarjoavat väyliä sellaisiin ihmisyyden puoliin, joihin arkimaailma ei tarjoa kosketusta. Yhteisöllisyys ja ryhmässä koetut muuntuneet tajunnantilat täyttävät tyhjiötä, jonka individualismia painottava maailma monille jättää. Ihmiset janoavat varmuutta, merkityksellisyyttä ja jonkinlaista syvempää roolia maailmassa, jonka kokevat ajautuneen väärille raiteille.

Kulttimaiset piirteet psykedeelejä hyödyntävissä yhteisöissä eivät valitettavasti rajaudu tekstin alussa viitattuihin ääritapauksiin. Hyväksikäytöstä ja manipuloinnista kuulee puhuttavan niin Amazonin alkuperäiskansojen toteuttamien kuin kotimaistenkin lääkekasviseremonioidenkin yhteydessä, ja myös länsimaisten underground-psykedeeliterapiayhteisöjen viitekehyksessä. Vaikka tällainen vallan väärinkäyttö ei rajaudu vain psykedeelikonteksteihin, vaan sitä esiintyy kaikenlaisissa itsetuntemukseen liittyvissä yhteisöissä, psykedeeleillä on tapana tuoda kuvioihin omat kiemuransa ja erityispiirteensä.

Kun on joka tapauksessa ilmeistä, että maailmankuvaa voimakkaasti ravisteleviin kokemuksiin liittyvälle yhteisöllisyydelle on tilausta, on syytä kysyä, missä määrin (ja miten) niiden äärelle on mahdollista muodostaa sosiaalisia rakenteita, jotka eivät lankea kuvatunlaisiin sudenkuoppiin. Onko tällaisiin tarpeisiin mahdollista vastata kestävästi ja eettisesti? 

Perinteinen vastaus lienee, että turvallisin konteksti on pitkät perinteet omaava uskonnollinen yhteisö, ja esimerkiksi ayahuascan ympärille onkin kehittynyt Santo Daimen ja União do Vegetalin kaltaisia, kristinuskosta ammentavia uskonnollisia ryhmittymiä. Ihmisiä yhteentuovat, arkisen maailman tuolle puolen kurottavat rituaalit ovat historiallisesti olleet inhimillisen vuorovaikutuksen ydinmehua, mistä johtuen niiden ympärille tapaa muodostua ohjaavia struktuureja ja sääntöjä. Parhaimmillaan ylisukupolvisesti muodostuneet käytänteet tarjoavat ohjenuoria vavahduttavien kokemusten viisaaseen fasilitointiin ja integrointiin. Dogmat ja ylhäältä sanellut säännöt voivat tarjota turvamekanismeja ja selkeyttä.

Toisaalta, näinä päivinä moni kokee dogmaattisuuden luotaantyöntäväksi, ja vaikka ainakin isommat uskonnolliset yhteisöt lienevät yleensä avoimempia ja ainakin jossain määrin ulkomaailman suunnalta tulevalle tarkastelulle avoimempia kuin tiiviit, sisäänpäinkääntyneet kultit, nekään eivät tietenkään ole vapaita väärinkäytöksistä, eivätkä siten välttämättä takaa sen tervehenkisempää toimintaa kuin kultitkaan. Lisäksi ne myös tapaavat vierastaa niin psykedeleejä kuin muitakin voimakkaita suoria kokemuksia tuottavia tekniikoita.

Monelta osin kulttien ja uskontojen välistä rajaa voidaan pitää veteen piirrettynä viivana – kirjailija Tom Wolfe kuvasi kulttia “uskonnoksi, jolta puuttuu poliittinen valta”, muusikko Frank Zappa puolestaan ehdotti kultin ja uskonnon eroksi niiden omistamien kiinteistöjen määrää. Molemmissa on paljon kieroonkasvamispotentiaalia.

Monet kertovat psykedeelejä hyödyntävien ja muita voimakkaita kokemuksia fasilitoivien rituaalien ja seremonioiden mullistaneen elämänsä – hyvässä, mutta myös pahassa. Erimuotoisia, niin uskonnollisia kuin sekulaarejakin yhteisöllisiä psykedeelisessioita tullaan epäilemättä järjestämään jatkossakin. Siksi on erityisen tärkeää, että niin ilmiön kauniista kuin rumistakin puolista ollaan tietoisia. Tässä tekstissä esitettyihin kysymyksiin ei välttämättä ole erityisen hyviä vastauksia, mutta hyvillä kysymyksilläkin voi jo päästä pitkälle.

Henry Soinnunmaa

Kirjoittaja on utelias podcastaaja, muusikko, sanallistaja, amatöörigeneralisti ja Psykedeelisen sivistyksen liitto ry:n puheenjohtaja, joka pyrkii ymmärtämään niin psykedeelien hyväätekevää kuin tuhoisaakin potentiaalia.

- = ✱ = -

Lisätietoa teemoistamme teemasivultamme.

Jäsenmaksut auttavat meitä edistämään psykedeelien viisaampaa käsittelyä. Jos pidät meiningistämme, voit tukea työtämme liittymällä jäseneksemme.