Tujaus avoimempaa mieltä voi olla mahtava juttu, mutta senkin kanssa voi vetää överiksi. Lokakuun teematekstissämme Psykedeelisen sivistyksen liiton puheenjohtaja Henry Soinnunmaa ruotii omakohtaisista psykedeeliedesottamuksistaan ammentaen avomielisyyden siunauksia ja kirouksia.

Tajuntain kartoittaja Terence McKenna kuvasi psykedeelien liuottavan mielipiderakenteita ja kulttuurin meihin asentamia käyttäytymismalleja, ja piti tätä keskeisenä syynä niiden laittomuudelle. Tässä on epäilemättä totuuden siemen. Totuttuja tarkastelukulmia vinksauttavien kokemusten esiinnostattamat muutosvoimat saattavat näyttäytyä merkittävänä uhkana vallitsevalle järjestykselle. 

Ihmisyhteisöt tapaavat priorisoida korkealle tuttuuden ja ennalta-arvattavuuden kaltaisia arvoja, ja osa ihmisistä suhtautuu niitä uhmaavien syrjäpolkujen kartoittamiseen suorastaan refleksinomaisella epäluuloisuudella. Yhteiskunta kyllä kannustaa luovuuteen ja innovatiivisuuteenkin, mutta McKenna varmaankin sanoisi, että näiden hedelmiä on suuri paine valjastaa vaarattomien viihdykkeiden ja vaurauden luomiseen tai vähintäänkin tavalla, jolla ne eivät uhkaa status quota tai iskostuneita valtarakenteita.

Räväkimmätkään kansanliikkeet eivät ole immuuneja subversiivista mielialaa laannuttaville voimille. Tätä voi hahmottaa vaikkapa pohtimalla, kauanko kesti, että yhteiskunnan rakenteita katkerasti ruotineesta punk-skenestä kaulittiin samaisia rakenteita tuottoisasti voiteleva valtavirtatuote.

Yleisesti kannatettujen käyttäytymisnormien mukaan toimiessaan (katsoo silmiin puhuttaessa eikä tanssi kadulla tai esitä liian hiertäviä kysymyksiä) ihminen ei kummemmin kuluta lajikumppaniensa kognitiivista kapasiteettia. Käytöstavat ovat siitä mukava keksintö, että ne keventävät jokapäiväistä vuorovaikutusta kun ei tarvitse jatkuvasti keskittyä aprikoimaan kanssaihmisen aikomuksia. Poikkeavaa käyttäytymistä tai ajattelua kohdatessaan moni huomaa olevansa varuillaan. Turvallisiksi koettujen sääntöjen ja evoluutiohistoriastamme ammentavien tabujen haastamiseen reagoidaan usein suoranaisella pelolla tai vihalla; konventionaalisen kyseenalaistaminen koetaan omaa identiteettiä uhkaavana, henkilökohtaisena hyökkäyksenä. 

Psykedeelit ovat moninkin tavoin vaarallisia, ja siinä piilee merkittävä osa niiden voimasta. Niissä on potentiaali katalysoida äimistyttävän laaja spektri erilaisia kokemuksia, joista osa puskee ihmisen sieto- ja käsityskyvyn äärirajoilleen. Niitä rouskinut saattaa esimerkiksi viettää subjektiivisen ikuisuuden itse itselleen luomassa kosmisessa vankilassa, jossa maailmankaikkeuden alkuluojuutensa hiffannut asettaa jonkinlaisena tragikoomisena kujeena kannettavakseen kaikki kuviteltavissa olevat ja kuvittelemattomat historialliset ja myyttiset kärsimykset Jeesuksen ristiinnaulitsemista keskitysleirien läpinäkymättömään pimeyteen. 

Psykedeelikokemukset saattavat myös paljastaa perustavanlaatuisia moraalisia ongelmia tavassamme jäsentää yhteiskuntaa ja maailmaa. Poliittisten valintojemme mahdollistama tehotuotantoeläinten kärsimys ja heikosti perusteltujen hyökkäyssotien kannatusta lujittava informaatiosota käyvät monta pykälää kouriintuntuvammiksi, kun niitä on myötäelänyt intensiivisesti muuntuneessa tajunnantilassa.

On syvältä ravistelevaa havahtua joka solullaan siihen, kuinka suuri osa  normaalina pidetystä toiminnastamme ja vakaaksi todellisuudeksi mieltämästämme on lopulta ihmisten laatimien, usein tiettyä näkökulmaa muiden kustannuksella esiinnostavien tarinoiden tuotosta. 

Kuten teemalainauksemme klassikkotokaisussa vihjataan, mieltä on kuitenkin myös mahdollista avata enemmän kuin olisi hyväksi. Kun psykedeelit hälventävät ilmiöiden välisiä rajoja, toisiinsa voivat sulautua niin minä ja muu maailma kuin menneisyys ja tulevaisuuskin. Psykologisten puolustusmekanismien hellittäessä traumojen ja kipeiden muistojen luokse voi löytyä uudenlaisia väyliä, mikä voi oikeissa olosuhteissa olla hyväksi. Vaikka psykedeelit voivat toimia ilmiöiden kokonaisvaltaisemman tarkastelun apuvälineinä, ne voivat silti myös sumentaa näkökykyä. Niin elinvoimaistavaa kuin totutun horjuttaminen voikin olla, se voi myös käydä kuluttavaksi, jopa tuhoisaksi.

Tajusteiden yli-innokas ahminta voi johtaa tilaan, jossa maailmasta on vaikea saada tolkkua. Vimmainen sukellus psykedeelisiin tai esoteerisiin sfääreihin, tai niihin yksiulotteisen myönteisesti suhtautuviin alakulttuureihin, saattaa surkastuttaa terveen kriittistä ajattelukykyä tai jopa ehkäistä sellaisen kehittymistä. Avaruustietoisuuden kvanttisfäärien pakopisteestä tarkasteltuna kaikki voi toki olla kaikkea ja jokaikinen luomakunnan ilmiö voikukasta sivilisaation lopettavaan ydinsotaan yhtä arvokas, mutta olipa tämän tyyppinen lintuperspektiivi kuinka elähdyttävä tahansa, se ei ole ainoa kelpo kulma todellisuuteen. 

Diskriminointi – siis eron näkeminen ja tekeminen asioiden välillä – on hyödyllinen taito. Ajoittain sitä kohtaa ihmisiä, joiden melkein voisi kuvitella uskovan mitä tahansa kunhan se vain on pakattu tarpeeksi psykedeeliseen tai henkiseen kääreeseen. Tällaista todistaessaan voi olla vaikea ottaa tosissaan näkemystä, jonka mukaan psykedeelistä kamaa ei voi vetää liikaa – siihenhän ei kehity fyysistä addiktiota. Just joo.

Omassa elämässänikin on ollut hetkiä, joissa olen runsaan trippailun myötävaikuttamana löytänyt itseni tilasta, jossa todellisuus kaikkine ilmenemismuotoineen on alkanut tuntua olevan ikään kuin liian auki. Elämänvalintoja koskevan mahdollisuusavaruuden loputtomuus, vapaus olla sitoutumatta yhtään mihinkään ja yleinen kosmis-psykedeelisen ajatuksenjuoksun läpitunkevuus alkoivat näyttäytyä oksettavan ympäripyöreänä ylettömyytenä. Olin läpikäynyt lukemattoman monia kokemuksia, joissa todistin kaikkien rajojen ja toisistaan irrallisten asioiden sulavan ykseyden muodottomaksi massaksi, ja tähän liittyvät abstraktit perspektiivit ylikorostuivat ajattelussani. Aloin kaivata vastapainoksi maanläheisyyttä, rutiineja ja ennakoitavuutta. 

Sanalla sanoen oli aika opetella useimmille ihmisille ihan tavanomaisia perusasioita, esimerkiksi multiversumien fraktaalitanssilavoilta katsottuna kenties tappavan tylsinä näyttäytyviä elämänhallintataitoja kotitöiden hoitamisesta kainaloiden pesuun ja talousasioiden suunnitteluun.

Sanoitin sisäavaruustutkimusmatkani äärilaidoilta löytämääni ryhdikkyyden kaipuuta ensimmäisen dimetyylitryptamiinikohtaamiseni inspiroimana vuonna 2008 kirjoittamaani räppibiisiin:

ehkä kaikki on mahdollista
niin, kaikkihan saattaa olla mahdollista
mutta selkäranka esiin, selkäranka esiin
huuhdo vetelä, epämääräinen paska viemäriin

Vuosien psykonautteilun tuottamien oivallusten ja perspektiivien integroituminen osaksi koherentimpaa maailmankuvaa ja olemassaoloa, jossa psykedeeliset vinkkelit kyllä näyttäytyvät merkittävinä mutta myös elämän muilla ulottuvuuksilla on arvonsa, osoittautui kuitenkin pitkäksi poluksi, jossa edelleen riittää taivallettavaa.

Kohtuullisuuden tavoittelussakin on toki riskinsä, joista yksi on överiksi menevä korjausliike: varman päälle pelattu elämä, jossa luovuus, uteliaisuus ja uuden löytämisen ihmeellisyys korvautuvat jämähtäneellä halulla vangita asiat paikoilleen turvallisiksi todettuihin uomiinsa. Iän ja nyanssin karttuessa on helppo ymmärtää, miksi niin monista radikaaleista tulee vanhetessaan konservatiiveja. Kohta nelikymppisenä ukkomiehenä huomaan vuosien kertymisen tuottavan tietynlaista tylsäksikin tulkittavissa olevaa mukavuudenhaluisuutta, jonka voi näkökulmasta riippuen hahmottaa uhkana tai mahdollisuutena. 

Siinä määrin kun kyse on uhasta, on ymmärrettävää, miksi niin moni serotoniinijärjestelmäänsä nuoruudessaan urakalla höykyttänyt ja höykytyksestä sittemmin kylläiseksi tullut alkaa vanhetessaan ja vakautuessaan kokea vetoa käydä pitkästä aikaa katsomassa, millaisia kortteja psykedeelimaailmojen kosmisten jokerien ekavekaramaisen syvät hihat tarjoavat uudessa elämänvaiheessa pelattavaksi.

Henry Soinnunmaa

Kirjoittaja on utelias podcastaaja, muusikko, sanallistaja, amatöörigeneralisti ja Psykedeelisen sivistyksen liitto ry:n puheenjohtaja, jonka polulla psykedeelit ovat herättäneet enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

- = ✱ = -

Lisätietoa teemoistamme teemasivultamme.

Jäsenmaksut auttavat meitä edistämään psykedeelien viisaampaa käsittelyä. Jos pidät meiningistämme, voit tukea työtämme liittymällä jäseneksemme.