“Missään ei ole suurempaa muutosvoimaa kuin tarkoituksensa löytäneessä yhteisössä”. Siinäpä vasta jykevä lause, jonka voisi allekirjoittaa yhtä lailla Mahatma Gandhi kuin Benito Mussolini: yhteinen tarkoitus on ihmisryhmiä energisoiva voima, joka voidaan valjastaa palvelemaan niin yhteisöllistä kukoistusta kuin väkivaltaisia ristiretkiä, joissa yksilöt toimivat koneiston kasvottomina osasina.

Ihmisyksilön syvä vyyhtiytyneisyys muihin ihmisiin, yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja ekosysteemeihin on kiistämätön tosiasia. Kuuluvuuden tunne ei kuitenkaan synny pelkistä faktoista: sen on on oltava kokemuksen tasolla totta, kouriintuntuvaa. Kirjailija Johann Harin mukaan yhteyden puute on maaperä tuhoisien addiktioiden synnylle. Hänen mukaansa ongelmallisia riippuvuussuhteita syntyy kun ihminen jää vaille kukoistustaan ylläpitäviä yhteyksiä.

Elinympäristöään ylikuormittavan sivilisaatiomme yhtenä haasteena, jonka vallitseva poikkeustila on tehnyt erityisen näkyväksi, ovat monilla sen alueilla ilmenevä pirstaleisuus. Vaikka maailma on monella tapaa kytkeytyneempi kuin koskaan, myös yksinäisyyttä koetaan historiallisen paljon. Psykedeelit tuottavat erillisyyden liukenemisen ja syvän yhteenkuuluvuuden kokemuksia. Yhteys itsen eri puolten välillä tai kanssaihmisten, kaiken elollisen, jopa koko luomakunnan kanssa, ovat niiden tuottamien kokemusten toistuvia piirteitä. Monet toivovatkin psykedeeleistä apuvälineitä meneillään olevien kriisien kohtaamiseen myös yksilöä laajemmassa mittakaavassa.

Voimakasta yhteenkuuluvuutta luovien asioiden äärellä sietää kuitenkin olla myös varuillaan. Charles Mansonin 60-luvulla johtaman psykedeelikultin kaltaiset esimerkit tekevät selväksi, että psykedeelien myötävaikuttama jaettu hurmio voi pahimmillaan tuottaa ruumiita. Se mitä ihmiset syvimmin kaipaavat, voidaan valjastaa heille tuntemattomien agendojen käyttövoimaksi.

Näitä asioita käsitellään toukokuun teemassamme “Rihmastomme: Yhteisön palveluksessa”. Elämän peruspalikoita ravistelevat kokemukset voivat auttaa meitä löytämään paikkamme, toisemme, roolimme ja tehtävämme. Yksi aikamme keskeisistä kysymyksistä on, miten erilaiset yhteenkuuluvuutta synnyttävät työkalut saataisiin palvelemaan niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin korkeinta potentiaalia – ilman fanatismia, viholliskuvia tai ylhäältä saneltuja dogmia.