Vaikkei kyseessä olisikaan överit, kyseessä ei silti tarvitse olla vajarit.

Ympäri maailmaa on viime vuosina on alettu käydä kiihtyvää keskustelua psykedeelien mikroannostelusta. Aihetta koskeva kiinnostus ulottuu piilaakson insinööreistä joogaaviin pukumiehiin. Mikroannostelulla viitataan pienten psykedeeliannosten käyttöön esimerkiksi luovuuden lisäämiseksi tai mielialan kohottamiseksi. Vakiintuneessa merkityksessään tämä lääketutkimuksessa käytetty termi viittaa sellaisiin annoksiin tiettyä ainetta, joilla on organismiin minimaalinen vaikutus.

Psykedeelien äärellä jotkut puhuvat mikroannoksina selkeästi sellaisista annoksista, joiden vaikutuksen voi huomata ainoastaan välillisesti – “olipa muuten hyvä päivä”, kuten kirjailija Ayelet Waldman asian psykedeelien mikroannostelua käsittelevän kirjansa nimessä kiteyttää. Vaikutuksia ei siis huomaa suoraan välittöminä mielialan tai kehollisten aistimusten muutoksina. Kutsuttakoon näitä vaikkapa “varsinaisiksi mikroannoksiksi”.

Toisille mikroannostelu taas kattaa myös sellaiset pienet annokset, jotka eivät tuota täysimittaista, pohjamutia myöten ravistelevaa psykedeelikokemusta, mutta jotka kuitenkin aiheuttavat kokemusmaailmassa selvästi havaittavia muutoksia – esimerkiksi lisääntynyttä tunneherkkyyttä tai luovuutta. Kutsuttakoon näitä vaikkapa “miniannoksiksi”.

Monesti nämä kaksi määritelmää menevät ihmisten puheissa iloisesti sekaisin. Oman mausteensa soppaan antaa se, että itsehavainnointikyvyn harjaantumisen myötä monet oppivat huomaamaan kehomielessään yhä hienovaraisempia muutoksia, jolloin se mikä aiemmin olisi tuntunut mikroannokselta alkaakin tuntua miniannokselta.

Tieteen näkökulmasta psykedeelien mikroannostelu on iso kysymysmerkki, sillä niitä tutkitaan toistaiseksi vähänlaisesti, ja olemassaolevat tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Eräs keskeinen tutkimuskysymys kuuluu, toimivatko varsinaiset mikroannokset muutenkin kuin plasebovaikutuksen kautta. Kysymys on kiinnostavampi kuin voisi ensinäkemältä ajatella, sillä plasebovaikutuksessa on kyse muun muassa ihmisen omasta suhtautumisesta elämänsä tapahtumiin ja olosuhteisiin – toisin sanoen siis aivan todellisesta vaikutuksesta. Ainakin suurempien psykedeeliannosten tiedetään lisäävän suggestioalttiutta ja avoimuutta uusille näkökulmille. Ehkä aikanaan käy ilmi, että psykedeelien mikroannostelu toimiikin placebovaikutusten voimistajana?

Niin tai näin, tänäänkin tuhannet oman elämänsä koehenkilöt laittavat kehoihinsa minimaalisen pieniä annoksia psykedeelejä. Asiasta on hyvä puhua, ja heinäkuun teemamme onkin siksi “Hiven psykedeeliä: Mikroannostelu ja seitinohuet tajunnantilan muutokset”.