Monet kärsimystä ja pimeitä tulevaisuudennäkymiä aiheuttavista ongelmistamme kytkeytyvät rikkonaisiin yhteyksiin. Olipa kyse ekokatastrofeista, yhteisöjen särkymisestä tai päihde- ja mielenterveysongelmista, tarvitsemme terveempiä vuorovaikutussuhteita – niin toistemme, oman itsemme eri puolten kuin ympäröivien ekosysteemienkin kanssa.

Visionäärisimpien kirjailijoiden ja taiteilijoiden lailla shamaani matkaa arkitajunnan ja -todellisuuden tuolle puolen kartoittamaan vaihtoehtoisia tapoja nähdä ja kokea maailmaa. Shamanistisissa perinteissä ihminen ja muu luonto on tavattu nähdä erottamattomana, rihmastoisena elonkirjon yhteisönä. Psykedeelit tuottavat usein kokemuksia juuri tästä: yksi niiden vaikutusten parantavista elementeistä on, että ne avaavat ikkunoita itsen kokemiseen osana mainittua jatkumoa.

Ihminen on laumaeläin, ja hyvinvoinnillemme on kautta aikain ollut keskeistä yhteiset, yhteenkuuluvuuden tunnetta syventävät rituaalit – tulen äärellä, rytmin äärellä, tarinan äärellä. Näitä asioita lähdemme maaliskuun teemamme “Tunne juuremme: tietoperinteet ja shamanismi” puitteissa tutkimaan.