Useimmat kulttuurit ovat pyrkineet tavalla tai toisella hallinnoimaan päihteiden käyttöä. Asiaa voi lähestyä monesta kulmasta.

Monissa kulttuureissa esimerkiksi psykedeelien käytölle on selkeästi määritelty tila, jonka puitteissa käyttö on tapahtunut yhteisön hyväksymänä. Nykymallisen huumekieltolain keskeisenä käynnistävänä voimana oli pyrkimys kontrolloida erilaisia vähemmistöryhmiä ja alakulttuureja meksikolaisista hippeihin. Toisaalta, niin Suomessa kuin muuallakin valtaosa ihmisistä on epäilemättä vilpittömästi uskonut kieltolain huumeiden haittoja ehkäiseviin vaikutuksiin.

2000-luvun edetessä täyskieltoihin liittyvät ongelmat ovat kuitenkin käymässä yhä ilmeisemmiksi. Kiellot eivät estä päihteiden käyttöä, ja monilta osin lisäävät siihen liittyviä ongelmia. Anonyymiverkon kaltaiset teknologiat tuovat kaikenlaiset päihteet yhä useampien saataville. Tämä luo painetta pohtia niiden julkista sääntelyä ja uskottavampaa päihdetiedotusta.

Myös vanhat käsitykset laittomia päihteitä käyttävistä ihmisistä ovat muuttumassa: niitä käyttävä voi olla kuka tahansa ja missä tahansa yhteiskuntaluokassa. Myös käytön tarkoitukset ja tavat ovat paljon moninaisempia kuin on tavattu ajatella. On ilmeistä, että päihteiden hallinnointiin liittyviä kysymyksiä on lähestyttävä aiempaa vivahteikkaammin.

“Oikeus ottaa vastuuta” on helmikuun teemamme, jonka yhtenä keskeisenä ajatuksena on, että käytön salaamiseen ohjaavat täyskiellot vaikeuttavat vastuullisemman päihdekulttuurin muodostumista. Kysymystä siitä, missä määrin päihteiden käyttöä tulisi sallia, on käsitelty paljon vapauskysymyksenä, mutta yhtä lailla kyse on vastuukysymyksestä. Kestävämpi päihdelainsäädäntö tukee avoimuutta, vastuun kantamista ja hoivaa – ei vaikeuta niitä. Sen lähtökohtana ei ole “poissa silmistä, poissa mielestä”, vaan tosiasioiden kohtaaminen käytännöllisellä ja myötätuntoisella otteella.