Addiktiolla ja riippuvuudella mielletään usein tarkoitettavan samaa asiaa. Addiktiolla voidaan kuitenkin mieltää viitattavan erityisesti sellaiseen riippuvuuteen, jolla on merkittäviä haittavaikutuksia. Sen kohteena olevan asian puolesta ollaan valmiina uhraamaan oman ja läheisten hyvinvoinnin kannalta tärkeitä asioita. Näin ollen ihminen voi olla riippuvainen esimerkiksi kahvista, lääkkeistä tai liikunnasta ilman, että kyseessä on addiktio.

Kaikissa addiktioissa on niin geneettiset, kemialliset, yksilölliset kuin sosiaalisetkin osatekijänsä. Kanadalainen lääkäri Gabor Maté huomauttaa, ettei addiktoitunutta ihmistä tarkasteltaessa usein huomata katsoa addiktion kohdetta syvemmälle ja laajemmalle. Kysymyksen “miksi addiktio?” sijaan hän ehdottaa kysymystä “miksi kipu?”. Matén näkökulma on, että addiktioiden juurilta tapaa löytyä sellaista kärsimystä, jonka kanssa toimeentulemiseen addiktiosta kärsivällä ei ole työkaluja. Merkittävä osa tällaisista ihmisistä on varttunut turvattomassa ympäristössä, ja monilta heistä puuttuu valmiudet elämän paineiden ja haasteiden rakentavaan käsittelyyn.

Addiktioon kuulee tämän tästä viitattavan pelkkänä aivosairautena. Tämä on siinä mielessä ymmärrettävä kehystys, että addiktiot käsitettiin pitkään vain yksilön moraalisena heikkoutena. Sairausnarratiivi voi auttaa vapautumaan tästä moraalisen heikkouden häpeästä, ja auttaa monia hyväksymään tilanteensa ja siten hakemaan apua. Samanaikaisesti tämä narratiivi kuitenkin myös helposti sumentaa ymmärryksen siitä, etteivät addiktoituneet yksilöt kehity irrallaan muusta maailmasta.

Kaikki elävät olennot rakentuvat keskinäisriippuvuuteen perustuvien suhteiden varaan. Mitä vähemmän terveitä suhteita on tarjolla, sitä helpommin epäterveet suhteet ottavat niiden paikan. Sosiaaliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset puitteemme tuottavat paljon rikkinäisiä yksilöitä, ja tämä rikkinäisyys on sairaiden riippuvuussuhteiden muodostumiselle hedelmällistä maaperää.

Tässäkin narratiivissa on toki haasteensa, sillä se voi pahimmillaan johtaa toimintakykyä lamauttavaan olosuhteiden syyttelyyn. On paljon traumatisoituneita ihmisiä, jotka eivät kärsi addiktioista, joten esimerkiksi pelkkä lapsuuden kaltoinkohtelu ei vielä tuomitse ihmistä loppuelämäkseen addiktioiden ikeeseen. Addiktiot ovat monien elementtien summa, ja siksi niiden ehkäisyä ja hoitoa on mahdollista edistää keskittymällä hyvän elämän elementtien tukemiseen. Näitä ovat esimerkiksi terveet sosiaaliset suhteet, omanarvontunnetta tukeva mielekäs tekeminen, terveet elämäntavat sekä tunnetaidot.

Psykedeelit ja addiktio ovat aivan omanlaisellaan tavalla mielenkiintoinen aihealue, jolle mahtuu enemmän kuin ensinäkemällä voisi ajatella. Useimmat psykedeeleihin perehtyneet jo tietävätkin, että niillä on oikeissa olosuhteissa potentiaalia katkaista addiktioita. Tämä näyttää kytkeytyvän niiden taipumukseen ravistella iskostuneita ajattelu- ja käyttäytymistottumuksia.

On yhtä lailla yleistä tietoa, etteivät tunnetuimmat psykedeelit aiheuta fyysistä riippuvuutta: Niihin kehittyy todella nopeasti toleranssi jolloin vaikutukset vaimenevat, niiden käytöstä ei seuraa fyysisiä vieroitusoireita, ja lisäksi psykedeelikokemukset tapaavat olla luonteeltaan sellaisia, että etenkin voimakkaiden sellaisten jälkeen ihmiset eivät yleensä halua käyttää psykedeelejä kovin pian uudelleen.

Mutta.

Toisinaan näitä seikkoja kuitenkin näkee tulkittavan niin, ettei psykedeeleihin voisi kehittyä ongelmallista, addiktiivista suhdetta. Tämä tulkinta ei pidä paikkaansa. Jos addiktioissa olisi kyse vain fyysisestä riippuvuudesta, pelkkä katko riittäisi lopettamaan kaikki riippuvuudet. Vaikka suuri osa psykedeelejä käyttävistä käyttää niitä huomattavasti harvemmin kuin vaikkapa alkoholia tyypillisesti käytetään, psykedeelejä on silti mahdollista käyttää liian usein.

Järjestömme tapaa painottaa näkökulmaa psykedeelikokemusten integraation tärkeydestä: jos kokemuksia ei käsitellä tavalla, joka auttaa niitä jäsentymään osaksi ihmisen arkielämää, ja ihminen palaa kerta toisensa jälkeen hakemaan elämänmuutosta psykedeelikokemuksesta itsestään, on riskinä että psykedeelit alkavat haitallisella tavalla horjuttaa ihmisen elämän tukirakenteita.

Kestävät muutokset vaativat konkreettisia muutoksia jokapäiväisen elämän tasolla.

Monet pitävät psykedeelien vaikutuksia äärimmäisen mielenkiintoisina, ja psykedeelit tuottavat usein huippukokemuksia, joiden monet katsovat lukeutuvan elämänsä tärkeimpien kokemusten joukkoon. Myös tällaisten kokemusten tavoitteluun voi muodostua addiktiivinen suhde. Puhutaankin “kuherruskuukaudesta”, jonka aikana saattaa vaikuttaa siltä, ettei ihmisen päähän mahdu mitään muuta kuin psykedeelit, ja häntä kiinnostaa vuorovaikutus lähinnä muiden niistä kiinnostuneiden kanssa. Pääsääntöisesti tällaiset ovat ohimeneviä vaiheita, mutta usein niissä kuitenkin on havaittavissa selkeitä addiktion merkkejä.

Miten elää monia epäterveitä riippuvuussuhteita ravitsevassa maailmassa? Miten edistää terveempien riippuvuussuhteiden varaan rakentuvaa kulttuuria? Näitä kysymyksiä pohditaan lokakuun teemassamme “Koukuista: Addiktiokulttuurin luonne ja hoitaminen”.